Sininen denim-kangas on saanut monet golftahot näkemään punaista. Onneksi asiat ovat 2000-luvulla alkaneet asettua oikeisiin mittasuhteisiin.
Golfissa tehdään usein tikusta asiaa. Mutta että vielä loimilangan väristäkin!
Farmarikangas on herättänyt voimakkaita intohimoja golfpiireissä jo vuosikymmenien ajan. Yhdysvaltalaisilla yksityisklubeilla farkut ovat viime vuosina aiheuttaneet jopa nyrkkitappeluita ja useiden kuukausien porttikieltoja.
Vaikka asenteet ovat monilla suunnilla pehmentyneet, osa klubeista mielii yhä pitää perinteistä kiinni, samoin moni traditionalistiksi tunnustautuva harrastaja. Farmarit viisine taskuineen ja niitteineen on otettu silmätikuksi, koska maanviljelijöiden, lehmipoikien ja kullankaivajien suosituksi tekemän housukankaan mitä ilmeisimmin katsotaan yhä edustavan sellaista kapinallisuutta tai työväenluokkaisuutta, joka ei ole golfin hengen – tai sitten yksityisklubien arvon – mukainen.
Yritä siinä sitten tehdä golfista koko kansan lajia tai taistella lajin elitistiseksi miellettyjä piirteitä vastaan.
Monet klubit ilmoittavat julkisesti, että farmarit ovat ihan okei, jos ne vain ovat ehjät ja siistit.
Lajin vanhakantaisuudesta huolimatta denimin vastainen rintama on 2000-luvulla alkanut yhä vakavammin horjua, kun markkinavoimat ovat lajin kysynnän hiipuessa laittaneet sormensa peliin. Yhdysvalloissa yhä useampi konsultti on ryhtynyt takomaan golfalan yrittäjien päähän ajatusta farkkujen ja kännyköiden sallimisesta. Niiden kun katsotaan olevan avaimia parempaan bisnekseen.
Yksityisklubitkin ovat alkaneet suvaita siistien farkkujen käyttöä klubitiloissa, mutta kentän puolelle farkuilla ei useimmilla vieläkään ole asiaa.
Toisin on pay and play -periaatteella toimivilla yhdysvaltalaiskentillä, joista monilla farkut ovat jo pitkään olleet tuttu näky – siinä missä kierroksen aikana kumotut oluttölkitkin. Maailman suurimpiin golfoperaattoreihin lukeutuva Troon Golf salli joitakin vuosia sitten jopa urheilushortsit green fee -kentillään.
Ruotsissa ollaan tulossa hyvää vauhtia perässä. Monet klubit ilmoittavat julkisesti, että farmarit ovat ihan okei, jos ne vain ovat ehjät ja siistit.
Se kuulostaa ihan järkeenkäyvältä.
Jopa Ruotsin golfliiton uusilla kotisivuilla voi törmätä kuviin, joissa golfareilla on farmarit jalassaan. Ehkä se on tapa viestiä siitä, että käytöstä pidetään ulkokuorta tärkeämpänä.
Pukeutumiskoodista on luovuttu myös Tiger Woodsin uudella Bluejack National –kentällä. Ratkaisu on saanut kiitosta muun muassa entiseltä pelaavalta ammattilaiselta Dave Stockton juniorilta.
”Mitä golfille tänään kuuluu? Miksi lajin on vaikea löytää uusia harrastajia? Ehkä ihmiset eivät halua pänttäytyä. Tämän päivän nuoriso, ja osa aikuisistakin, kaipaa hieman rennompaa ilmapiiriä.”
Vantaan Golfpuiston perustajat ovat samaa mieltä. Hanketta kesällä 2015 medialle esiteltäessä pesäero perinteiseen lajikulttuuriin haluttiin heti tehdä selväksi.
”Kyllä sillä on merkitystä, että pääset vaikka farkut jalassa pelaamaan. Ei tarvitse miettiä, että mitä tapahtuu jos ei ole kauluspaitaa. Tänne voi periaatteessa tulla missä vaatetuksessa tahansa”, kertoi perustajaosakkaisiin lukeutuva Jari Ronkainen YLElle.
Kun farkuista on tullut hyväksytty vaatekappale useimpia bisnesaloja myöten, tuntuu merkilliseltä, että asia täytyy golfin yhteydessä ottaa kerta toisen jälkeen puheeksi.
Ikään kuin farmarit jalassa golfklubille tuleva haluaisi asuvalinnallaan näyttää keskisormea yhteisön arvoille, nousta kapinallisena barrikadeille.
Eiköhän kyse ole kaipuusta mutkattomuuteen, halusta tuoda golf luontevaksi osaksi 2000-luvun arkea.
Kuvakaappaus kertoo, että Ruotsin Golfliitto ei tunnu potevan farkkukammoa.
Jos golfyhteisö kykenee osoittamaan suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, se antaa itselleen parhaat mahdolliset eväät olla mukana ihmisten ajankäytöstä käytävässä kilpailussa.
Perinteistä arvostavat voivat edelleen pukeutua oikeaksi kokemallaan tavalla ja viestittää tällä tavoin omista arvoistaan. Eikä pelaaja toisaalta voi itsekkäästi vetää omaa linjaansa silloin, kun hän edustaa kentällä jotain itseään suurempaa tahoa: seuraa, omaa maata tai vaikkapa omat sääntönsä laatinutta kiertuetta.
Tervettä harkintakykyä ja tilannetajua vaaditaan niin pukeutujilta kuin mahdollisen pukeutumiskoodin vaalijoiltakin.
Arnold Palmerin kaltaiselle vanhan koulukunnan golfhuipulle siisti pukeutuminen on osa huolellista valmistautumista, tinkimätöntä perusasennetta.
”Suora kaulus paidassa on hyvin tärkeä. Se kitkee lepsuuden koko touhusta. En väsy puhumaan rypyttömän paidan, prässihousujen ja lankattujen kenkien puolesta. Golfissa on kyse täsmällisyydestä.”
Voidaanko lajista kiinnostuneita 2000-luvun maailmassa vaatia pukeutumaan Palmerin tavoin? Useimpien vastaus on kieltävä. Siksi vaihtoehdoksi jää myydä lajikulttuuria sellaisilla pehmeillä tavoilla, jotka opettavat lajiin hurahtaneet oivaltamaan, että siisti pukeutuminen on tapa kunnioittaa lajia ja sen parhaita perinteitä.
Luonnollisesti golfyhteisöt voivat edelleen linjata oman pukeutumiskoodinsa. Mutta se ei enää 2000-luvulla voi olla irrallaan klubin ydinarvoista ja missiosta laajemmin. Viestinnällisiä haasteita on tiukan linjan vetäjille tiedossa yhä sallivammaksi käyvässä toimintaympäristössä.
Pohjimmiltaan on aina kyse muiden kentällä liikkuvien kunnioittamisesta golfetiketin hengessä. Siksi tervettä harkintakykyä ja tilannetajua vaaditaan niin pukeutujilta kuin mahdollisen pukeutumiskoodin vaalijoiltakin.
Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että farmarikangas ei useinkaan ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto mahdollisimman kahleetonta liikkuvuutta tavoiteltaessa. Ja että sateella farkut ovat yksi epäkäytännöllisimmistä vaatekerroista. Mutta samaa voi tietysti sanoa myös niistä vihreistä, valkoisista, punaisista tai vaikkapa mustista farmareiden tavoin leikatuista ja viimeistellyistä puuvillahousuista, joita moni on jo pitkään pahennusta herättämättä golfkentillä kantanut.
