Ehdin jo kolme viikkoa sitten kirjoittaa siitä, kuinka suomalaisia golfareita hemmotellaan median kuluttajina. Siis nimenomaan golfmedian. Kimmokkeena oli tuolloin tuore tieto uudesta GoGolf-lehdestä.
Tunne vain vahvistui, kun postilaatikosta löytyi samana päivänä kaksi painotuoretta golflehteä. Nopeasti kävi ilmi, että Golflehti oli saanut varteenotettavan haastajan.
Jos kyseessä olisi nyrkkeily, GoGolf olisi ketterästi liikkuva ja uusia kikkoja viljelevä tulokas, Golflehti puolestaan kokemuksellaan ja näkemyksellään tilaa hallitsemaan pyrkivä, massaansa luottava konkari.
Lehteä selailee ja lukee niin mielellään, että helposti unohtaa aiheiden olevan pääosin sitä samaa, jota golfareille on jo vuosikymmeniä tarjottu.
Otavamedian ja Golfliiton viestinnästä kokonaisvastuun ottaneen Golfpisteen kannalta ongelmallista on, että suuri yleisö taipuu olemaan altavastaajan puolella. Kun GoGolfin ensimmäinen numero on niinkin onnistunut kuin se on, julkaisijakin joutuu terästämään katsettaan: eivät kai jalat kehän omassa nurkkauksessa vain ala tutista?
Ensimmäinen erä käydään varsin tasaisissa merkeissä. Osa lukijoiden jakamista tuomariäänistä menee pomminvarmasti tulokkaalle. Ja aivan perustellusti.
GoGolf on kooltaan mukavasti käteen käyvä, sen paperi on miellyttävä ja leipäteksti ainakin omille silmille helpompi lukea. Kaikki lukukokemuksen kannalta tärkeitä asioita. Kun vielä Pro Golf Magazinesta tuttu Rik Poppius on saanut taittoon hyvän otteen, kun Robert Lindström on onnistunut kameransa kanssa ja kun piirroskuvilla on saatu tuotua kokonaisuuteen elävöittävää vaihtelua, tuloksena on paketti jonka parissa on helppo viihtyä.
Lehteä selailee ja lukee niin mielellään, että helposti unohtaa aiheiden olevan pääosin sitä samaa, jota golfareille on jo vuosikymmeniä tarjottu. Välillä ollaan Golflehden kanssa niin samaa puuta, että ainakin Jordan Spieth tulee kaikille tutuksi.
Tutussa ja turvallisessa Golflehdessä on enemmän asiaa, mutta välillä tulee tunne, että aiheita on tilaan nähden jopa liikaa. Kun ilmoituksiakin on runsaasti, lehden rytmistä tahtoo pakostakin tulla levoton.
Haastajan asema on aina helpompi, ja tulee myös jatkossa olemaan. GoGolfin toimituksella on useita kuukausia aikaa viimeistellä toista tämän vuoden puolella julkaistavaa numeroa. Samassa ajassa Otavamedian pitäisi saada ulos neljä Golflehden numeroa ja vielä digitaalinen oheistarjonta päälle. Intohimo on onnistuttava kaivamaan kerta kerralta uudelleen esiin. Kokeneiden tekijöiden rutiinista on apua, mutta urautumisen ja maitohapon vaara on aina olemassa.
Lehdet huolellisesti läpi kahlaavat huomaavat, että GoGolf ei ole syntynyt palvelemaan ainoastaan lukijaa. Tärkeällä sijalla on myös GoGolf-bisneksen kokonaisuuden ehdoilla toimiminen. Voi vain toivoa, että journalistisesta riippumattomuudesta onnistutaan pitämään lujasti kiinni. Golfmediassa, suomalaisessakaan, se ei aina ole ollut itsestäänselvyys.
Golflehden lukevalle ei jää epäselväksi, että liikkeellä ollaan Suomen golfin strategian ja Golfliiton jäsenjulkaisun merkeissä. Teemu Laakson GoGolfiin kirjoittama PGA:n puheenvuoro puolestaan antaa rivien välistä vihiä siitä, että uudesta julkaisusta haetaan puhetorvea ammattilaisjärjestön näkemyksille.
Kuvittelenko vain, vai olenko tuntevinani ainakin pientä värähtelyä Suomi-golfin maaperässä? Olisiko jopa niin, että elämme mielenkiintoisempia aikoja kuin oivallammekaan?
Kirjoittaja on yksi GoGolfin ensimmäisen numeron avustajista, tuttu myös Golflehden ja sen edeltäjän, Suomen Golflehden, sivuilta.
