Tammikuussa 1916, sata vuotta sitten, joukko yhdysvaltalaisia golfalan vaikuttajia kokoontui lounastapaamiseen New Yorkin Taplow Clubille. Koollekutsujana oli Rodman Wanamaker, luksustavarataloillaan rikastunut liikemies, joka oli nyt iskenyt silmänsä ammattilaisgolfiin vietettyään vuosisadan alun Yhdysvaltain alkuperäiskansojen asiaa ajaen.
Wanamaker oli sitä mieltä, että golfin ammatikseeen valinneiden eduista oli ryhdyttävä huolehtimaan ja arvostusta lisäämään toimintaympäristössä, jossa golf yhä oli ennen kaikkea yläluokkainen huvi.
Kaikilla golfin ystävillä on nyt tilaisuus osoittaa arvostustaan omille valmentajilleen, ohjaajilleen, mentoreilleen ja esikuvilleen.
Kutsuttujen joukossa oli Walter Hagenin ja Francis Ouimet’n kaltaisia pelaavia legendoja sekä A. W. Tillinghastin ja Alexander Findlayn kaltaisia golfkenttärakentamisen pioneereja. Ensimmäiset varsinaiset golfkentät Yhdysvalloissa oli rakennettu niinkin myöhään kuin 1880-luvun lopulla.
Paitsi ammattilaisten asia, Wanamakerilla oli sydämellään myös koko golfpelin tunnetuksi tekeminen ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen. Wanamaker uskoi golfin piankin lyövän läpi laajojen kansankerrosten harrastuksena. Aloite sai välittömästi tulta, ja PGA of America tuli saman tien perustetuksi.
Tuodakseen toimintaan konkretiaa Wanamaker lahjoitti kiertopalkinnon, Wanamaker Trophyn, ja palkintosumman ammattilaispelaajien keskinäistä mittelöä, PGA Championshipiä, varten. Ensimmäinen kilpailu käytiin jo saman vuoden kesällä. Myöhemmin mukaan on saatu vielä naisten oma PGA-mestaruus, minkä lisäksi Yhdysvaltain PGA vastaa Ryder Cupin järjestelyistä Amerikan mantereella.
Pyöreitä vuosi on nyt tarkoitus juhlia läpi koko vuoden. Lähtölaukaus annettiin Orlandon golfmessuilla eli PGA Merchandise Show’ssa tammikuun lopulla.
11 alueelliseen osastoon jakautunut ja noin 28 000 jäsentä yhteen liittävä organisaatio aikoo olla vahvasti näkyvillä myös medioissa. Järjestöä ja sen työtä eri muodoissaaan tehdään tutuksi laajalla monikanavaisella mainoskampanjalla, ja tukena on luonnollisesti myös sosiaalinen media.
Erityinen paino on tagillä #ThxPGAPro ja samannimisellä nettisivustolla. Kaikilla golfin ystävillä on nyt tilaisuus osoittaa arvostustaan omille valmentajilleen, ohjaajilleen, mentoreilleen ja esikuvilleen – niille PGA-ammattilaisille, joille he tuntevat olevansa kiitoksen velkaa.
Yhdysvaltain PGA on jäsenmäärältään suurin golfin ammattilaisjärjestö, mutta Britanniassa oltiin liikkeellä jo aikaisemmin. Aloite tuli walesilaiselta golfammattilaiselta, joka keväällä 1901 lähestyi Golf Illustrated -lehteä mielipidekirjoituksella. J. H. Taylorin, James Braidin ja Harry Vardonin ”Suuri Triumviraatti” tarttui välittömästi koukkuun ja alkoi muokata maaperää järjestäytymiselle. London and Counties Golf Professionals’ Association perustettiin saman vuoden syyskuussa. Joulukuun ensimmäisessä vuosikokouksessa nimeksi muutettiin Professional Golfers’ Association.
Näiden alkuvaiheiden jälkeen PGA-järjestöt ja niiden jäsenet ympäri maapallon ovat olleet viemässä lajia eteenpäin ja vaalimassa golfpelin parhaita perinteitä. Monissa golfkulttuureissa golf pro’lla on lisäksi ollut tärkeä sija klubien päivittäisen golftoiminnan pyörittämisessä. Toiminnan kirjo PGA-järjestöissä ulottuu pelaajien rekrytoimisesta nautinnollisen golfin eväiden tarjoamiseen, pelaavien ja opettavien ammattilaisten edunvalvontaa unohtamatta.
Suomi sai oman kansallisen PGA-järjestönsä vuonna 1985. Se on puolestaan Euroopan kattojärjestön, PGAs of Europen, jäsen.
Suomi sai oman kansallisen PGA-järjestönsä vuonna 1985. Se on puolestaan Euroopan kattojärjestön, PGAs of Europen, jäsen. Jälkimmäinen pitää huolta muun muassa golfopetuksen ja siihen liittyvän koulutuksen kehittämisestä sekä parhaiden käytäntöjen jakamisesta jäsenten kesken.
Suomen PGA:ssa on tällä hetkellä jäsenenä 126 golfopettajaa ja 23 kokelasjäsentä, 65 pelaavaa ammattilaista ja 18 muilla toimialoilla vaikuttavaa golfin ammattilaista. Näiden lisäksi kunniajäseniä on neljä ja seniorijäseniä kolme.