Finladia-talolla juhlitaan tämän viikon lauantaina Suomen Golfliiton 60-vuotista taivalta. Loppuunmyyty gaala on hieno mahdollisuus rakentaa golfyhteisön yhteishenkeä ja muistaa lajin parissa pitkään toimineita.
Vähälle huomiolle on jäänyt, että alkuvuodesta on vierähtänyt myös 30 vuotta siitä, kun Suomen Golfliitto alkoi julkaista omaa virallista jäsenlehteään, Suomen Golflehteä.
Ensimmäisessä numerossa selitetään moneen otteeseen ratkaisun taustoja ja lehden uutta juridista asemaa. Golfyhteisöllähän oli tuossa vaiheessa jo ollut oma äänenkannattaja, jonka primus motoreina toimivat ennen kaikkea Vaasan Golfin Björn Nyberg ja Ville Paltia.
Toiminnanjohtaja Jorma Huhtanen kiitteleekin omassa kirjoituksessaan kaksikon ”suurenmoista työpanosta” ja muistuttaa suomalaisten golfin harrastajien olevan vaasalaisille suuren kiitoksen velkaa. Tuo rakennusvaihe on edelleen hyvä pitää mielessä.
”Kärkipelaajistamme olisi pidettävä hyvää huolta ja annettava heille tilaisuus haistella ruutia suuressakin maailmassa. Siellä oppii yllättävän paljon sellaista, jota Suomen ahtaissa ympyröissä ei pääse kokemaan.”
Vuosi oli 1987. Automaailman kuumia nimiä oli muun muassa Toyota Camry, joka on esillä kokosivun ilmotuksen voimin. 1990-luvun alun lama on vasta tulossa, mikä näkyy siinäkin, että Suomalainen Säästöpankki on mukana sijoitusluottoa markkinoimassa.
Päätoimittaja Sampsa J. Ahokas paneutuu heti suomalaisen kilpagolfin tilaan ja päätyneen kauden päätapahtumiin huippugolfissa. Päitä ei kotirintamalla suuremmin silitellä, ja edistymään mieliviä patistetaan keinolla tai toisella hakemaan kokemusta kansainvälisiltä areenoilta.
”Maajoukkueen vähänkin pidemmät kilpailumatkat on nähty pelkkänä rahanhaaskauksena… Jos tähdätään vain mitali- ja pistesijoille EM- ja MM-tasolle, voidaan tietysti pysyä kotona, mutta onko tämä oikeata politiikkaa viedä lajia ja sen huippuja eteenpäin? Ei varmastikaan!… Selvällä suomella tarkoitan sitä, että kärkipelaajistamme olisi pidettävä hyvää huolta ja annettava heille tilaisuus haistella ruutia suuressakin maailmassa. Siellä oppii yllättävän paljon sellaista, jota Suomen ahtaissa ympyröissä ei pääse kokemaan.”
Sami teki heti oman tinkimättömän asenteensa tiettäväksi ja naulasi lehdelle linjan, josta se pitkään piti kiinni.
Keitä nuo liiton huolenpitoa kaipaavat pelaajat tuossa vaiheessa olivat? Kun lukee lehdestä löytyviä listoja liittovalmennettavista, vastaan tulee tuttuja nimiä. Miesten A-ryhmään kuuluvat Anssi Kankkonen, Harri Murtonen, Sauli Mäkiluoma, Mikael Piltz, Timo Rauhala, Juha Selin, Riku Soravuo, Lassi-Pekka Tilander, Teemu Tyry, Antti Vaalas, Jouni Vilmunen ja Erkki Välimaa. Melkoinen osa suomalaista golfkulttuuria edelleenkin. Täysin tuntematon ei ole myöskään B-ryhmästä löytyvä Alexander Stubb.
Entä naiset? Jalanjälki ei ole aivan yhtä pysyvä, vaikka hyvinkin tuttuja nimiä on mukana: Outi Eriksson, Varpu Hakulinen, Sanna Kahiluoto, Riitta Savolainen, Elina Schuurman, Marika Soravuo. Ja pojista löytyy puolestaan PGA:ta toiminnanjohtajana jo pitkään luotsannut Teemu Laakso.
Yllätyksekseni löydän itsenikin jo ensimmäisen numeron kirjoittajakunnasta. Tampereen yliopiston Taideaineiden laitoksella tutkijana työskentelevä nuorimies pohti Tampere-katsauksessaan muun muassa golfin asemaa sosiologisesta näkökulmasta.
”Selvää on, että golfin suosion kasvu liittyy osittain niin sanotun juppikulttuurin nousuun. Tämän ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että itse golf olisi ’juppipeli’. Sen sijaan se kertoo pelin imagosta ulospäin, imagosta joka on toistaiseksi ollut pelin laajemman kansansuosion esteenä. Ulospäin golf on edelleen jossain määrin eliittipeli. Mutta jupit kuolevat, golf jää.”
