Golfariksi ja golfarina voi kasvaa monelle tavalla. Yksi elämyksellisimmistä ja opettavaisimmista tavoista on perinteisiin linkseihin tutustuminen.
Vanhat linksit ovat syntyneet aikana ennen konevoimaa. Ne ovat siksi ennen kaikkea luonnon muovaamia ja suunnittelijoiden maisemasta löytämiä. Yksinkertaisimmillaan reititys on tarkoittanut tiiauspaikaksi soveltuvan kohdan etsimistä ja sopivan griinialueen osoittamista.
Vuosisatojen aikana muovautuneet dyynit ovat tehneet monet ratkaisut suunnittelijan puolesta pelkällä läsnäolollaan. Lapiot, haravat ja hevosvetoiset karhet ovat sitten pitäneet huolen lopusta: pelipintojen ja esteiden muovaamisesta mielenkiintoisiksi – mikä monessa tapauksessa on synonyymi haasteellisuudelle.
Links-maan hiekkaisuus on aina ollut tae pintojen nopeasta kuivumisesta. Pitkät rullit ovat kuuluneet kuvaan varsinkin kuivalla kaudella. Siksi pelaajan on menestyäkseen ollut opeteltava pelaamaan palloa myös maata pitkin, ei ainoastaan pudottamaan palloa kohteen tuntumaan. Nataheinäisille griineille palloa ei niin vain saa pysähtymään.
Watsonin mielestä Old Course oli maailman innostavin kenttä ja yksi maailman kuudesta muut kentät varjoonsa jättävästä huippukentästä.
Irlanti ja Pohjois-Irlanti ovat yksi luontevimmista suunnista, kun links-golf alkaa kiinnostaa. Dublinin seudultakin löytyy tarjontaa, mutta elämysmatkailijan kannattaa hypätä vuokra-auton rattiin ja hakeutua edemmäs. Matka halki vihreän saaren tarjoaa paljon nähtävää ja virittää tunnelmaan ennen tositoimiin pääsemistä.
Mayon, Sligon ja Donegalin maakunnat luoteisessa ja pohjoisessa Irlannissa ovat yksi mahdollinen, monenlaisia pelimahdollisuuksia tarjoava, suunta. Varsinaiset kenttäbongarit kääntävät kurssin kuitenkin kohti lounaista Kerryn maakuntaa. Paluumatkalla voi aikataulujen (ja budjetin) salliessa koukata vielä hieman pohjoisempaa reittiä Claren maakunnan kautta. Täällä odottavat kokijaansa Doonbegin ja Lahinchin kentät, joista ensin mainittu on hyvä esimerkki siitä, kuinka uusikin links voi parhaimmillaan henkiä vanhaa tunnelmaa.
Miksi Kerryn maakunta? Painavin syy on Ballybunionin taajama ja samanniminen kenttäalue sen tuntumassa. Links-golfille sydämensä menettäneeltä ja viisi Openia voittaneelta Tom Watsonilta olivat ylisanat loppua kesken, kun hän kuvasi suhdettaan Ballybunionin Old Courseen ensivisiittien jälkeen.
Watsonin mielestä Old Course oli maailman innostavin kenttä ja yksi maailman kuudesta muut kentät varjoonsa jättävästä huippukentästä.
”Se on kenttä, jolla golfkentäarkkitehtien pitäisi elää ja pelata ennen kuin he ryhtyvät suunnittelemaan ensimmäistä kenttäänsä.”
Golfkenttäarkkitehtuurin suuriin nimiin lukeutuva Tom Simpson oli aikoinaan samoilla linjoilla.
”Alueen kauneus ylittää kaiken sen mitä muilla kentillä olen kohdannut, Pine Valley mukaan luettuna.”
Annetaan vielä suunvuoro Herbert Warren Windille, 1900-luvun maineikkaimmalle yhdysvaltalaiselle golfkirjoittajalle.
”Ei enempää eikä vähempää kuin hienoin koskaan näkemäni merenrantakenttä.”
Mikä Ballybunionissa iskee tajuntaan, saa sydämen lyömään nopeammin?
Irlannin massiivisimmat dyynit ovat varmasti tärkein syy. Toinen on se, että kun kentän omin ilme kuudennesta reiästä lähtien alkaa paljastua, väylät risteilevät dyynien välissä tavalla, joka pakottaa pelajan olemaan jatkuvasti aistit terävinä. Mistä tuuli nyt puhaltaa? Milloin Atlantin rannat tyrskyineen ovat taaas mukana pelissä?
Moni dyynien väliin puristuva väylä näyttää kapeammalta kuin onkaan. Moni-ilmeiset griinialueet, joistakin armoa antamattomista bunkkereista puhumattakaan, auttavat kenttää ottamaan pelaajasta mittaa kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. Peli on tyynehkönäkin päivänä kuin selviytymistaistelua, villiä seikkailua luonnon helmassa. Jos oma tekniikka ja lyöntivalikoima riittävät täällä kunnialliseen selviytymiseen, on turha pelätä minkään muunkaan kentän kohtaamista.
Kuinka tällainen kenttä syntyy?
Ensimmäiset askeleet otettiin 1890-luvulla, jolloin Ballybunion sai ensimmäisen golfklubinsa. Se meni kuitenkin viidessä vuodessa nurin taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Uusi alku otettiin 1906, kun paikallinen golfyhteisö pyyti seudulla vaikuttanutta golfkirjoittajaa Lionel Hewsonia suunnittelemaan dyynialueelle 9-reikäisen kentän. 1920-luvulle tultaessa reikiä oli jo 18. Lopulta 1930-luvun puolivälissä edellä mainittu Tom Simpson värvättiin antamaan kentälle viimeinen silaus.
Jos oma tekniikka ja lyöntivalikoima riittävät täällä kunnialliseen selviytymiseen, on turha pelätä minkään muunkaan kentän kohtaamista.
Kuinka suuri Simpsonin merkitys kentän lopullisen luonteen syntyyn oli? Itse hän oli taipuvainen väheksymään omaa panostaan. Hän kuitenkin siirsi ainakin kolme viheriötä uuteen paikkaan, kehitti bunkkerointia ja laati listan pienemmistä muutosehdotuksista. Kaikkien näiden yhteistuloksena Ballybunion alkoi vähä vähältä herättää jopa kansainvälistä kiinnostusta.
1980-luvulle tultaessa Ballybunion oli jo vakiinnuttanut asemansa globaalilla golfkartalla. Kun dyynimaata Old Coursen tuntumassa oli lisääkin, syntyi ajatus uuden kentän rakentamisesta.
Suunnittelijaksi valittiin jokseenkin kaiken jo nähnyt ja kokenut Robert Trent Jones. Tuloksena oli Casheniksi ristitty uusi kenttä, joka varsinkin alkuun oli paikoin jopa villimpi kuin vanhempi sisarensa. Sittemmin särmiä on hieman hiottu, mutta edelleenkin Cashen nostattaa joidenkin perinnetietoisten arkkitehtien karvat pystyyn. Näiden mielestä Trent Jonesin luomuksessa on liikaa muistumia amerikkalaisesta kohdegolfista, jossa pelaajan on kyettävä pelaamaan palloa ilmassa määrämittaisena links-golfille ominaisen pompottelun sijasta. Mutta on Cashenilla kannatajansakin, ja jälki on monin paikoin kiistattoman vaikuttavaa.
Ballybunionin Old Course tulee lähivuosina olemaan mielenkiintoinen vierailukohde senkin vuoksi, että kentällä aloitettiin viime syksynä perinteiselle linksille poikkeuksellisen radikaali vihriöremontti. Jokaisen griinin kasvukerros kuorittiin pois ja korvattiin uudella. Syynä oli viheriöt lähes täysin linkseille ominaiselta natalta (Festuca-suku, egl. fescue) vallannut kylänurmikka (Poa annua).
Viheriöt ympäristöineen viimeistellään pelikuntoon lähiviikkojen aikana. Pelaamaan Od Coursella pääsee taas huhtikuussa.
Dublinin ja Ballybunionin väli on runsaat 280 kilometriä. Matka taittuu joutuisimmillaan noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Sisämaan lento Killarneyhyn on sekin mahdollinen.
Jos tänne päättää suunnata, samalla matkalla voi tutustua vaikkapa Watervillen, Dooksin ja Ring of Kerryn kenttiin. Kahdella viimeksi mainitulla on oma aseistariisuva luonteensa, ja green fee on huomattavasti edullisempi kuin maineikkaimmilla kentillä.
Artikkelin kuvat © Steve Carr/Ballybunion Golf Club
