Kehitys vaati toisinajattelijoita, valmiutta haastaa vakiintuneet ajattelu- ja toimintamallit.
Jari Koski hämmensi status quota Supergolfillaan ja oli ensimmäisten joukossa tuomassa asiakaslähtöistä ajattelua suomalaiseen golfiin.
Nyt Koski on yksi keskeisistä voimista Vantaan Golfpuistossa, joka jatkaa Paloheinä Golfin aloittamalla bisnesvetoisen golfkenttätoiminnan linjalla.
Valmistumassa oleva kenttä edustaa maailmalla yleistä, mutta Suomessa toistaiseksi vähemmän hyödynnettyä mallia, jossa omistaminen ja pelaaminen halutaan pitää erillään. Omistajina ovat ammattilaiset, ja pelaajien tehtäväksi jää ainoastaan valita tarjolla olevista joustavista palvelupaketeista omiin toiveisiin ja tarpeisiin parhaiten istuvat.
Vaikka liikkeellä ollaan kustannustehokkaasti, syntymässä on täysiverinen golfkenttä.
Vantaan Golfpuiston yhteydessä on puhuttu edullisesti toteutettavasta jokamieskentästä ja pay and play -golfista. Leimat voivat kuitenkin johtaa ajatukset harhaan. Vaikka liikkeellä ollaan kustannustehokkaasti, syntymässä on täysiverinen golfkenttä. Jotain omistajien kunnianhimosta kertoo sekin, että kentällä on tarkoitus järjestää aikanaan jopa kansainvälisen tason golfkilpailuja.
Kesällä toteutettujen järjestelyjen jälkeen Vantaan Golfpuisto on osa United Golf Groupia, joka hallinnoi myös Suomen suurinta rangea Continental Golf Park Leppävaaraa ja Hiekkaharju Golfia. Kun omistajina on HLR Golf Academyn ja Supergolfin kaltaisia toimijoita, synergiaa moneen suuntaan löytyy.
United Golf Groupilla on loistava mahdollisuus toimia lajin sisäänheittäjänä ja vastata profiililtaan hyvinkin erilaisten harrastajien toiveisiin. Markkinoinnillisestikin asetelma on herkullinen, sillä käytössä on arviolta noin kymmenen tuhannen harrastajan yhteystiedot. Jalansijaa suomalaisessa golfissa voi jo nyt pitää vähintäänkin tukevana.
Luonnollisesti Vantaan Golfpuistossa toimii myös seura, jonka siipien suojissa golfin parhaita yhteisöllisiä perinteitä voidaan pitää hengissä.
18-reikäiseksi parissa vuodessa kasvavan Vantaan Golfpuiston ensimmäiset yhdeksän reikää otetaan käyttöön ensi kesänä. Maistiaisia ulosmenon viidestä reiästä päästiin ottamaan jo viime viikolla.
Ensimmäisinä avautuvat väylät kulkevat maltillisin pinnanmuodoin vanhalla puronuoman halkomalla viljelysmaalla. Tilaa on melko runsaasti, mutta vesiesteet tulevat silti pitämään suuren osan varsinkin aloittelevista pelaajista varpaillaan. Kaiken kaikkiaan vesi on aikanaan pelissä jopa 13:lla reiällä.
Tulosta näillä rei’illä tehdään ennen kaikkea viheriöillä ja niiden tuntumassa. Griinit ovat poikkeuksellisen kookkaita ja näyttävästi muotoiltuja. Lyhyiksi leikattuina nämä pinnat heittävät haasteen rutinoituneimmillekin pelaajille.
Mikä parasta, monet griinialueet myös rankaisevat ankarasti väärälle puolelle lyödystä lähestymisestä. Kohteen missaaminen vaikkapa metrillä voi joissakin tapauksissa tietää sitä, että pallo on seuraavalla lyönnillä yritettävä nostaa viheriölle muutaman kymmenen metrin päästä. Pelistrategia on täällä arvossaan.
Kentän perusfilosofiaan kuuluu sekin, että hiekkaesteitä on totuttua vähemmän. Taustalla on pyrkimys kustannustehokkaaseen kentänhoitoon, osaltaan myös pelin sujuvaan etenemiseen.
Kentän visuaaliseen ilmeeseen bunkkerit onnistuvat silti antamaan oman tärkeän lisänsä. Se on osaltaan bunkkereiden varsin suuren pinta-alan ansiota. Näyttävyyttä tuo myös hiekan valkoinen väri.
Vaikka kasteluveden nostaminen ei Vantaan Golfpuistossa ole ongelma, väylille ei ole asennettu lainkaan kasteluverkostoa. Ratkaisu pohjautuu toisaalta kestävän kehityksen ideologiaan ja toisaalta lajin parhaisiin perinteisiin.
Rakennusprojektista vastaava Kai Hulkkonen kertoo, että väyläheinäksi on valittu siemensekoitus, joka kestää hyvin kuivuutta ja takaa hyvän pelattavuuden juuri siinä hengessä mihin lajin synnyinsijoilla on totuttu. Pelaajat pääsevät pitkästä aikaa nauttimaan kuivan kauden tarjoamista rulleista ja mahdollisuudesta toimittaa pallo viheriölle pomputtamalla.
Hulkkonen muistuttaa, että ratkaisu ei pohjoismaalaisittain ole mitenkään ainutlaatuinen.
”Esimerkiksi Tanskassa väyläkastelua ei uusilla kentillä ole pitkiin aikoihin toteutettu.”
Reitityskin noudattaa lajin parhaita perinteitä. Siirtymiset viheriöltä seuraavalle tiille ovat lyhyitä.
Sisääntulon rei’ille ajetaan jatkuvasti täyttömaata, joka on peräisin Helsingin puolelta, kaupungin suurilta rakennustyömailta.
Viheriöt eivät edusta meillä tutuiksi tulleita niin sanotuja USGA-griinejä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että ne Hulkkosen mukaan eivät ole ihanteellinen ratkaisu Suomen ilmasto-oloissa.
”Meillä sadetta saadaan niin paljon, että se on otettava perustamisessa huomioon.”
Milloin loput yhdeksän reikää saadaan käyttöön? Täsmällistä vastausta ei toistaiseksi voida antaa. Syynä on rakentamisen aikataulua venyttävä, mutta kentän rahoitukseen helpotusta tuonut odottamaton onnenpotku.
Sisääntulon rei’ille ajetaan jatkuvasti täyttömaata, joka on peräisin Helsingin puolelta, kaupungin suurilta rakennustyömailta. Kuorma-autojen lähes katkeamaton virta kilauttaa tuon tuosta kassakonetta tavalla, joka tekee aikataulujen venymisen huomattavan helpoksi kestää.
Hieman harmiakin läjitysjärjestely on tuottanut. Suunnitelmia on runsaan ulkopuolelta tulevan maa-aineksen vuoksi täytynyt laittaa uusiksi, mikä tulee aikanaan näkymään ulosmenon ja sisääntulon välisenä luonne-erona.
Klubitalon tuntumaan sijoittuva ja yhdeksänteen viheriöön integroituva valtaisa ja muodokas ”Himalayas”-puttialue on jotain meillä aiemmin kokematonta. Se tarjoaa jo ensi keväästä lähtien mahdollisuuksia monenlaisiin haasteotteluihin ja puttituntuman hakemiseen.
Hanna-Lena Salonen HLR Golf Academystä pääsee aikanaan esittämään omia toiveitaan harjoitusalueiden viimeistelyyn liittyen. Se on hyvä uutinen lähipelin kehittämisestä kiinnostuneille.
Vantaan Golfpuisto on ennakkomarkkinoinnissa profiloitunut kentäksi, joka haluaa olla omalta osaltaan hälventämässä golfiin liittyviä ennakkoluuloja ja asenteita. Kun United Golf Groupin hallituksen ja Vantaan Golfpuisto ry:n puheenjohtaja Jari Koski siis pelaa kutsuvieraille järjestetyn tutustumiskierroksen farkut jalassa, sitä on vaikea olla pitämättä kannanottona vapaamman pukeutumisetiketin puolesta.