Golf oli kalkkiviivoille asti mukana Lontoon vuoden 1908 olympialaisten ohjelmassa. Kilpailu peruttiin vain kaksi päivää ennen sen alkamista. Mitä tapahtui?
Golf on yleisessä käsityksessä ollut mukana ainoastaan Pariisin (1900) ja Saint Louisin (1904) olympialaisten ohjelmassa.
Käsitys on osittain väärä.
Kun Roomaan kaavaillut vuoden 1908 olympialaiset Vesuviuksen purkauksen vuoksi siirrettiin Lontooseen, järjestävät tahot aloittivat heti ponnistelut myös golfin saamiseksi mukaan.
Päätettiin pelata 108-reikäinen golfkilpailu, kaksi kierrosta päivässä kolmena päivänä peräkkäin.
British Olympic Association (BOA) lähestyi asiassa lajin kattojärjestöä R&A:ta. Kun vastausta ei kuulunut, Royal St Georgesin golfklubin toiminnanjohtaja Ryder Richardson otti BOA:n jäsenenä ohjat käteensä. Hänen johdollaan päätettiin pelata 108-reikäinen golfkilpailu, kaksi kierrosta päivässä kolmena päivänä peräkkäin. Kentiksi valittiin Royal St Georges sekä sen läheisyydessä sijaitsevat Prince’s Golf Club ja Cinqueports Golf Club.
Ohjelmaan otettiin henkilökohtainen kilpailu ja joukkuekilpailu. Kukin osanottajamaa sai lähettää kilpailuun enintään 20 osanottajaa. Joukkuekilpailu oli tarkoitus pelata kuusimiehisin joukkuein niin että neljä parasta yhteistulosta otettaisiin huomioon. Tasatilanteessa olisi pelattu uusintakierros erillisenä kilpailupäivänä.
Kilpailu sovittiin pelattavaksi R&A:n säännöillä, joita kunkin kilpakentän paikallissäännöt täydentäisivät.
Amatööristatuksen merkitystä korostettiin ajan hengessä. Pääsy oli evätty kaikilta niiltä, jotka elämänsä aikana olivat valmistaneet golftarvikkeita myyntiin, kantaneet golfmailoja maksua vastaan 15 vuotta täytettyään tai viimeisten viiden vuoden aikana sekä niiltä, jotka joskus olivat pelanneet rahasta tai ottaneet vastaan rahaa opettamisesta.
Melkoinen ero vuoteen 2016, jolloin ovet kisoihin on kategorisesti käytännössä suljettu kaikilta amatööreiltä näyttöihin katsomatta.
Kisojen lähestyessä asiat alkoivat mutkistua. Golfpiireissä alettiin nurista siitä, että R&A oli sivuutettu.
R&A:n pääsihteeri ilmoitti, että ei ollut milloinkaan saanut minkäänlaista kisajärjestelyjä koskevaa kirjettä. Aloite olisi hänen mukaansa tullut käsitellä R&A:n yleiskokouksessa.
Kaiken lisäksi R&A suhtautui hyvin epäilevästi siihen, sopiko golfin kaltainen peli lainkaan yhteen olympialaisten ihanteiden kanssa. Olisiko siis jopa niin, että R&A jätti tietoisesti vastaamatta järjestelykomitean yhteydenottoon? Moni tulkitsee asian näin.
Syntyi edustuskelpoisuuteen kytkeytynyt sotku, jonka ansiosta kaikki brittipelaajat joko suljettiin pois kilpailusta tai jättäytyivät oma-aloitteisesti sivuun lojaaleina R&A:lle.
Tapahtumien yksityiskohdista ei jälkikäteen ole onnistuttu saamaan tarkkaa selkoa. Lopputulos joka tapauksessa oli se, että kilpailu päätettiin jättää pois kisaohjelmasta vain kaksi päivää ennen kaavailtua aloituslyöntiä.
Niinpä kilpailuun saapui ainoastaan yksi osanottaja, Atlantin yli varta vasten seilannut George Lyon, olympiagolfin hallitseva mestari. Hänelle tarjottiin symbolista kultamitalia, mutta täysiverisenä urhelijana Lyon kieltäytyi ottamasta sitä vastaan.
”Jotkut lajin tärkeimmistä puolestapuhujista eivät ole vielä valmiita tunnustamaan golfin sopivuutta olympialajiksi.”
Lontoon olympialaisten virallinen loppuraportti kielii järjestäjien pettymyksestä. Raportissa kerrotaan ensin, että golf on tenniksen lailla saanut viime aikoina suosiota ympäri maailman, mikä mahdollistaisi laajan osanoton. Sitten seuraa katkeransävyinen pisto golftahojen suuntaan.
”Silti, ainakin omassa maassamme, jotkut lajin tärkeimmistä puolestapuhujista eivät ole vielä valmiita tunnustamaan golfin sopivuutta olympialajiksi.”
Pettymyksestä huolimatta golf oli jälleen esillä, kun vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisten ohjelmaa alettiin rakentaa. Tarkoitus oli saada taas naisetkin mukaan, kuten vuonna 1900 Pariisissa.
Varsin pian kävi ilmi, että naisten golfkilpailun järjestäminen ei onnistuisi vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Miesten kilpailu säilyi edelleen suunnitelmissa ja alkuperäisen ohjelman osana, tosin varsinaisten olympialajien rinnalla.
Kisojen edellä New York Times tiesi kuitenkin kertoa järjestelyjen kohtaamasta vastatuulesta.
”Tennis- ja golfkilpailujen yllä on epävarmuutta… epävarmuus on voimakkaampaa golfissa, minkä vuoksi Belgian Olympiakomitea ei ole onnistunut lyömään lukkoon pelipäiviä, vaan odottaa yhä lopullista tietoa useista maista, jotka ovat harkinneet edustajiensa lähettämistä kisoihin.”
Lopulta myös miesten kilpailu jäi pelaamatta. Halukkaita osanottajia ei ollut tarpeeksi.
Verner Weckman kukisti Yrjö Saarelan kreikkalais-roomalaisen painin keskiraskaan sarjan finaalissa Lontoossa 1908.
Antwerpenin jälkeen seinä nousi golfille pystyyn. Kansainvälinen Olympiakomitea päätti vuonna 1921, että olympialaisiin mielivällä lajilla tulee olla harrastajia vähintään 40 maassa ja lajilla yhteisesti tunnustettu kansainvälinen kattojärjestö.
Golf ei täyttänyt kumpaakaan kriteereistä. Atlantin valtameri jakoi kansainvälisen golfyhteisön kahtia. Toista puolta hallinnoi USGA, toista R&A. Vasta kun World (Amateur) Golf Council 35 maan yhteisvoimin vuonna 1958 perustettiin, laji sai maailmanlaajuisen katto-organisaation. Kesti kuitenkin vielä noin kolmekymmentä vuotta ennen kuin Kansainvälinen Olympiakomitea antoi WAGClle, myöhemmälle International Golf Federationille, siunauksensa lajin yhteisenä etujärjestönä olympialiikkeen suuntaan.
Se oli alku seuraavalle näytökselle. Se nähtiin 1990-luvun alussa, kun golfia yritettiin saada mukaan Atlantan olympialaisiin.
Pääkuva: Dorando Pietrin viimeisten kymmenien metrien taistelu maratonilla toimitsijoiden avustamana on olympialaista historiaa. Hän menetti kultamitalin, mutta voitti sydämet peräänantamattomuudellaan.
