Kun silmäilee jonkin aikaa listaa pelaajista, jotka ovat pitäneet hallussaan miesamatöörien vuonna 2007 lanseeratun maailmanlistan ykköspaikkaa, tulee mietteliäs olo. Kysymyksiäkin herää.
Mitä tapahtui Patrick Cantlaylle, joka ehti pitää ykköspaikkaa hallussaan kahteen otteeseen ja yhteensä 55 viikon ajan – pitempään kuin yksikään toinen? Kuka muistaa Chris Williamsin? Entä näkikö Jordan Spiethistä jo kesällä 2012, että ammattilaisura hieman myöhemmin lähtisi sujumaan kuin punaisella matolla kävelisi?
Alla olevan listan vasemmasta reunasta löytyy pelaajan tämänhetkinen sijoitus golfin virallisella maailmanlistalla. Oikean puolen sarakkeet kertovat amatöörirankingin ykkösenä vietetystä ajasta.
Amatöörien rankingin ykköstilaa on tähän mennessä pitänyt hallussaan yhteensä 29 eri pelaajaa. Kahdeksan näistä löytyy golfin virallisen maailmanlistan (OWGR) top 50:stä. Nämä pelaajat ovat – toiset hitaammin, toiset nopeammin – vakiinnuttaneet itselleen paikan myös ammattilaisgolfin huipulla tai sen välittömässä tuntumassa.
Vastapainoksi joidenkin vuosien takaisista amatööriykkösistä moni löytyy maailmanlistalta kaukaa 1500. sijan takaa. Paraskaan amatöörimenestys ei ole tae läpimurrosta ammattilaisena, vaikka amatööriuran aikana kokemusten aarreaittaan olisi jo varhaisella iällä kertynyt tärkeitä voittoja ja vastuunkantoa edustusryhmissä.
Mistä tämä kertoo?
Ensinnäkin on hyvä muistaa, että amatöörien maailmanlista ei ole koko totuus amatöörien keskinäisistä voimasuhteista. Korkeintaan sitä voidaan pitää hyvänä yrityksensä asettaa pelaajat keskenään vertailukelpoiseen asemaan. Se on käytännössä kuitenkin mahdotonta, koska kaikki eivät pelaa jatkuvasti keskenään samoja kilpailuja.
Toiseksi täytyy pitää mielessä, että moni lentävän lähdön uralleen saanut amatööri valitsee ammattilaisuuden jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ennen nousua amatöörirankingin kärkisijoille. Rankingin kärkipelaajat eivät välttämättä ole aina edustaneet oman ikäluokkansa aivan terävintä kärkeä.
Kiistattomana voitaneen pitää sitä, että yksikään amatöörirankingin ykköseksi tiensä raivannut pelaaja ei ole ollut satunnainen tähdenlento. Jokainen on näyttänyt kyntensä usean kuukauden ajan, monissa amatöörigolfin arvostetuimmissa kilpailuissa. Osa on päässyt todistamaan osaamistaan myös ammattilaisympyröissä villien korttien avulla. Jokainen on ollut teknisesti sellaisella tasolla, jolla ollaan jo lähellä maailman terävintä huippua.
Miksi siirtyminen ammattilaisuuteen joiltakin onnistuu, joiltakin taas ei?
Kysymys on ollut golfmaailmassa ilmassa vuosikymmenestä toiseen, myös meillä Suomessa. Siihen vastaaminen ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Huomattavasti vaikeampaa on löytää ne keinot, joilla vastauksen sisältämät menestymisen välttämättömät ehdot saataisiin valokeiloihin amatöörinä päässeen pelaajan uudessa arjessa täyttymään.
Pohjimmiltaan on aina kyse henkisestä vahvuudesta, jopa kovuudesta. On osattava elää keskellä median hullunmyllyä, oltava valmis vastaamaan joka puolelta tuleviin odotuksiin, myös itse itselle asetettuihin. On löydettävä itsestä kyky sopeutua uuteen ympäristöön. On onnistuttava pitämään yllä itseluottamusta ja uskoa omaan osaamiseen. On pidettävä tinkimättömästi kiinni tekemisen kaikinpuolisesta laadusta.
Itsetyytyväisyyden ohella yksinäisyydestä voi helposti tulla se kaikista painavin, seuraavalle askelmalle nousemista hidastava kiviriippa. Pahimmillaan se voi tietää peliä kohtaan tunnetun rakkauden hiipumista. Työ alkaa maistua työltä. Siksi toimiva tukiverkko on pelaajalle yhtä tärkeä kuin pelastusrengas hukkuvalle.
Rickie Fowler ja Jamie Lovemark nauttivat palauttavaa hampurilaisateriaa Australian MM-kisoissa 2008. Kumpikin on ollut amatöörien maailmanlistan ykkönen.
Kun katsoo Jordan Spiethiä nyt, hänestä paistavat kauas ulospäin sellaiset seikat kuin rautainen motivaatio, päättäväisyys ja itseluottamuksen ruokkima kyky nauttia käsillä olevasta tilanteesta. Hän tuntee oman potentiaalinsa ja uskaltaa pelata omilla vahvuuksillaan.
Epävarma ammattilaistulokas sen sijaan sortuu helposti malttamattomana liialliseen yrittämiseen ymmärtämättä, että toistettavuus, tasaisuus ja rentous mitä todennäköisimmin toisivat kokemuksen karttuessa paremmat tulokset hedelmien hiljalleen kypsyessä.
Kuinka paljon kokonaisuudessa on kyse lahjakkuudesta? Se oma kysymyksensä, jopa jossain määrin filosofinen sellainen. Lahjakkuutta tärkeämpi asia voi viime kädessä olla sitoutuminen omaan tekemiseen realistisesti asetettujen tavoitteiden ehdoilla.
Amatöörien maailmanlista ei siis ole kristallipallo, jota katsomalla voi varmuudella kertoa, ketkä ovat ammattilaiskenttien seuraavat uudet tähdet. Sen todistusvoimaa ei kuitenkaan pidä myöskään kieltää. Esimerkiksi viime aikojen ykköspelaajista Ollie Schniederjansilta ja Jon Rahmilta on lupa odottaa menestystä myös isoimmissa ympyröissä, kunhan motivaatio pysyy yllä. Matthew Fitzpatrickin tuoreessa muistissa oleva läpimurto on siitä hyvä esimerkki. 22-vuotiaana amatöörinä yhä viihtyvä Bryson DeChambeau, amatöörien maailmanlistan nelonen, todistaa parhaillaan Abu Dhabissa, että raja amatööriyden ja ammattilaisuuden välillä on veteen piirretty viiva. Tuossa samaisessa vedessä hänen voi olettaa olevan kuin kala vedessä, kunhan ammattilaisura tämän vuoden aikana käynnistyy.
Pääkuva: Australian MM-kisoihin amatöörien maailmanlistan ykkösenä saapunut Danny Lee on muutaman välivuoden jälkeen tekemässä uutta paluuta golfmaailman huipulle.
