Korean valta-asema naisgolfin mahtitekijänä vahvistui Meksikon MM-kilpailuissa. Korean amatöörijoukkue otti aiempaa ennätystä sivuavalla 21 lyönnin marginaalilla voiton Espirito Santo Trophyssa.
Voitto on Korealle jo kolmas tällä vuosikymmenellä. Aiemmat ovat vuosilta 2010 ja 2012. Japanissa 2014 Australia pelasi ykköseksi.
Suomen joukkue jakoi 32. sijaa. Kun tavoitteena kilpailuun lähdettäessä oli yltää kymppikärkeen, pettymys joukkueessa oli suuri. Etenkin naisten maajoukkueiden valmennuksesta viime vuodet vastannut Mikael Mustonen oli kuin maansa myynyt ensimmäisissä kommenteissaan. Mustonen oli valmis kantamaan ponnettomasta esityksestä henkilökohtaisen vastuun ja tarvittaessa jättämään paikkansa.
Kyntääkö suomalainen naisgolf amatööripuolella niin syvällä kuin Meksikon tuliaiset antavat ymmärtää? Tuskin.
Kyntääkö suomalainen naisgolf amatööripuolella niin syvällä kuin Meksikon tuliaiset antavat ymmärtää? Tuskin. On syytä muistaa, että on kulunut vain neljä vuotta siitä, kun naismaajoukkue ylsi historiallisiin pronssimitaleihin Turkin MM-kisoissa.
Entä tämänvuotiset EM-kilpailut? Joukkueiden kohdatessa Islannissa Suomi ylsi lyöntipelikarsinnan jälkeen ykkösflightiin ja oli ensimmäisessä reikäpeliottelussa vähällä yllättää ennakkosuosikkeihin lukeutuneen ja finaaliin asti yltäneen Espanjan joukkueen.
MM-kilpailujen sijoituksia tarkasteltaessa on hyvä pitää mielessä, että osanottajamaita tulee jatkuvasti lisää ja että yksikin pelaaja voi esityksillään nostaa joukkuetta tuloslistalla. Sveitsi ei olisi ollut toinen ilman Kim Metraux’n onnistumista eikä Tanska neljäs ilman Puk Lyng Thomsenin hienoa venymistä.
Yhdeksän kärkijoukkueen pelaajista ainakin yksi onnistui selviytymään urakasta par-luvun alittaneella yhteistuloksella. Suomen joukkueen jäsenistä yksikään ei sen sijaan onnistunut pelaamaan ainuttakaan kierrosta alle par’in. Hyviä päiviä ei osunut kohdalle. Sen sijaan kalliiksi tulleita virheitä tehtiin liikaa. Kuumuuden syytä? Vastausta varmasti etsitään kuumeisesti, jotta menestys Irlannissa kahden vuoden päästä olisi jälleen parempi.
Suomen miehet aloittavat urakkansa Eisenhower Trophyssa keskiviikkona.