Ensimmäinen olympiagolf pelattiin pienen piirin kilpailuna, osittain huviretkenä. Naisten mestari Peggy Abbott ei vielä kuolinvuoteellaankaan tiennyt voittaneensa olympiakultaa.
Pariisissa elettiin kuumeisia aikoja 1800-luvun kallistuessa iltaansa. Niin sanottu Dreyfusin juttu oli kaikkien huulilla. Vuoden 1900 maailmannäyttelyä valmisteltiin kiihkeästi.
Suomalaisen kulttuuri- ja taide-elämän johtohahmot olivat paikalla pystyttämässä Suomen palviljonkia. Kaiken hälyn keskellä nykyaikaisten olympialaisten isänä tunnettu Pierre de Coubertin yritti epätoivoisesti löytää olympialaisille elintilaa maailmannäyttelyn varjossa.
Maailmannäyttelyn puuhamiehet suhtautuivat olympialaisiin yliolkaisesti, parhaassakin tapauksessa mustasukkaisesti.
Tilanne vaikutti aika ajoin lähes toivottomalta. Maailmannäyttelyn puuhamiehet suhtautuivat olympialaisiin yliolkaisesti, parhaassakin tapauksessa mustasukkaisesti. Niiden ei haluttu vetävän vierailijoiden huomiota puoleensa itse päätapahtumasta.
Kaiken lisäksi joitakin vuonna 1894 perustetun Kansainvälisen Olympiakomitean jäsenistä epäiltiin antisemitismistä ja kuningasmielisyydestä, mikä ei lainkaan sopinut yhteen Dreyfusin jutun kiristämän henkisen ilmapiirin kanssa. Coubertinin kisoille kaipaamaa nostetta ei kuulunut.
Valtaosa kisajärjestelyistä jopa siirrettiin KOK:lta uudelle järjestelykomitealle. Olympialaisten sijasta käytettiin termiä “Championnats Internationaux” – kansainväliset mestaruuskilpailut. Kisaohjelma meni uusiksi ja jakaantui yli puolen vuoden ajalle. Osa osanottonsa jo varmistaneista urheilijoista jätti sekaannuksen vuoksi saapumatta paikalle.
Vaikeudet eivät estäneet järjestämästä kisojen yhteyteen suunniteltua golfkilpailua. Miesten 36-reikäisen kilpailun nimenä oli Grand Prix de l’Exposition, naisten yhdeksänreikäisen kilpailun puolestaan Prix de la Ville de Compiègne.
Compiègne on pikkukaupunki noin viisikymmentä kilometriä Pariisista pohjoiseen. Sen golfkentälle, yhdelle Manner-Euroopan ensimmäisistä, kokoontui vuoden 1900 lokakuun toisen ja neljännen päivän välisenä aikana kaksitoista miestä ja kymmenen naista kilpailemaan paremmuudesta golfissa. Useimmilla ei ollut aavistustakaan siitä, että he olivat tekemässä historiaa lajin ensimmäisinä olympiaurheilijoina.
Margaret Abbott on ensimmäinen olympialaisen kultamitalin voittanut yhdysvaltalaisnainen.
Naisten kilpailun voittanut yhdysvaltalainen Margaret ”Peggy” Abbott muisteli myöhemmin huvittuneena, että osa kilpailijoista oli itse asiassa vain viettämässä mukavaa päivää korkeissa koroissaan ja tiukoissa paidoissaan. Itse hän uskoi tulleensa pelaamaan Pariisin mestaruudesta.
Olympialaisten kaoottiset järjestelyt tulivat lopulta tietämään sitä, että Abbott ei koko elinaikanaan ymmärtänyt voittaneensa olympiakultaa ensimmäisenä yhdysvaltalaisena naisena. Asia tuli julkisuuteen vasta paljon Abbottin vuonna 1955 tapahtuneen kuoleman jälkeen, kun floridalainen urheiluhistorioitsija Paula Welch paneutui yhdysvaltalaisurheilijoiden olympiamenestykseen ja onnistui kaivamaan esiin naisten kilpailun kärkikolmikon nimet.
Abbott oli 22-vuotias. Hän oli jo jonkin aikaa pelannut golfia Chicago Golf Clubilla ja ehtinyt tulla tunnetuksi peräksiantamattomana kilpailijana. Lajiin hän oli tutustunut muun muassa yhdysvaltalaisen golfin grand old manin Charles Blair Macdonaldin opastamana. Ranskaan hän oli tullut jo vuonna 1899 opiskellakseen kuvataiteita sellaisten suuruuksien kuin Edgar Degas’n ja Auguste Rodinin johdolla.
Peggyn voittotulos oli 47. Kilpailussa oli mukana myös äiti Mary Ives Abbott, jonka tulos 65 oikeutti seitsemänteen sijaan. Tämä on ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta, jolloin äiti ja tytär ovat osallistuneet samaan lajiin samoissa olympialaisissa.
Charles Sandsin svingi on varsin modernin näköinen.
Miesten kilpailussa oli osallistujia Ranskasta, Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Kreikasta. Voittajaksi tuloksin 82-85 pelasi Charles Sands New Yorkista. Toiseksi sijoittui Skotlannin Walter Rutherford, kolmanneksi niin ikään skotlantilainen David Robertson. Jälkimmäinen oli osallistunut jo vuoden 1896 Ateenan olympialaisiin Skotlannin rugbyjoukkueen jäsenenä.
Kilpailun tasosta omaa kieltään kertoo se, että Kreikan Alexandros Mercati pelasi yhteistuloksen 246 – ja onnistui jättämään viimeiseksi sijoittuneen ranskalaisen Rip Van de Wynckélén kuuden lyönnin päähän.
Charles Sands oli ensimmäisen kerran tarttunut golfmailaan vuonna 1895 ja jo kolme kuukautta myöhemmin yltänyt ensimmäistä kertaa pelatun Yhdysvaltain amatöörimestaruuskilpailun finaaliin. Loppuottelussa seinä nousi vastaan. Charles Blair Macdonald pelasi helposti 36-reikäisen kohtaamisen voittoon luvuin 12/11.
Sands on osa olympialaista historiaa siinäkin mielessä, että hänen lisäkseen vain yksi yhdysvaltalainen urheilija on urallaan osallistunut olympialaisissa kolmeen eri lajiin. Sands oli 1900 mukana myös tenniksessä ja kahdeksan vuotta myöhemmin jeu de paumessa, tenniksen sisarpelissä.
Kahdeksanneksi miesten kilpailussa tuli liikematkan merkeissä Pariisin suunnalla liikkunut yhdysvaltalainen Albert Lambert. Hän, yksi lajin ensimmäisistä tunnetuista vasureista, pelasi tasoituksella kymmenen ja vei nimiinsä eri päivänä järjestetyn tasoituksellisen kilpailun. Nettotulos oli 73. Kokemus oli niin elähdyttävä, että Lambertista tuli pian kantava voima St. Louisin vuoden 1904 olympiagolfin järjestelyissä.
Pariisin olympialaiset olivat golfille tärkeä näyteikkuna. Lajia tuotiin esiin yhtenä harvoista myös naisille sopivista kilpaurheilulajeista ja sen vakuutettiin soveltuvan hyvin kaikkien sosiaaliluokkien harrastukseksi. Kilpailupaikalla tosin nähtiin lähinnä oman aikansa eliittiä, aina Euroopan kuningashuoneitten jäseniä myöten.
Olympialaisten jälkeen kävi ilmi, että vaikka Compiègnen kenttä saatiin veloituksetta kilpailun käyttöön, golfkilpailusta koitui 4 300 frangin tappiot. Odottamattomia kuluja oli aiheutunut muun muassa siitä että ”anglosaksit kantavat jatkuvaa huolta hygieniasta”.
Suomen paviljonki maailmannäyttelyssä oli suomalaisen kulttuurin voimannäyte.
Kaiken kaikkiaan golfkilpailut katsottiin menestykseksi. Tasoituksellinen kilpailu mukaan lukien ne olivat onnistunut houkuttelemaan paikalle 109 osallistujaa, joista 28 Ranskasta. Erityismaininnan arvoisena loppuraportissa pidettiin sitä, että joidenkin yhdysvaltalaismiljonäärien rinnalla kilpailussa pelasi myös tavallisia palkannauttijoita, muun muassa skotlantilainen postinkantaja.
Kilpailujen järjestelyistä syrjäytetty Pierre de Coubertin oli vähemmän innostunut.
Olympiakomitea kannusti loppuraportissaan ranskalaisia suurkaupunkeja, Pariisi etunenässä, rakentamaan golfkenttiä
”On ihme, että olympialiike ylipäätään selvisi näistä juhlista.”
Golfin myöhempien vaiheiden näkökulmasta on enteellistä, että Olympiakomitea kannusti loppuraportissaan ranskalaisia suurkaupunkeja, Pariisi etunenässä, rakentamaan golfkenttiä, jotta kuka tahansa voisi harjoittaa tätä mainiota lajia sielun ja kehon hyvinvoinnin varmistamiseksi. Mainittiinpa golfin olevan oiva vastalääke joutilaita ihmisiä vaanivaan alkoholismiin.
Suomellekin Pariisin maailmannäyttelystä tuli menestys. Akseli Gallen-Kallela nappasi Suomen paviljongin Kalevala-aiheisilla freskoillaan kolme mitalia, yhden kultaisen ja kaksi hopeista.
Modernin olympia-aatteen synty
Ranskalainen itsetunto oli kokenut kolauksen vuosien 1870–71 tappiollisessa Saksan–Ranskan sodassa. Ranskalainen aristokraatti Pierre de Coubertin (1863–1937) piti tappiota seurauksena siitä, että ranskalainen kulttuuri oli painottunut liiaksi hengenviljelyyn, älyllisiin ponnisteluihin, ruumiinkulttuurin kustannuksella.
Coubertin alkoi 1880-luvulla puhua englantilaisen koulutusjärjestelmän puolesta kasvatuksellisena ideaalina. Sikäläisissä sisäoppilaitoksissa monipuoliset fyysiset aktiviteetit täydensivät henkisiä harrastuksia kokonaisvaltaisen kasvatuksen merkeissä.
Pierre de Coubertin.
Tästä ajattelusta kasvoi myös urheilun, kulttuurin ja kasvatuksen yhdistävän modernin olympia-aatteen perusta.
”Olympia-aate on elämänfilosofia, jossa yhdistyvät ihmisen kehon, tahdon sekä mielen tasapainoinen kehittäminen.” Lainaus on Suomen Olympiakomitean sivuilta.
Kansainvälinen Olympiakomitea syntyi Coubertinin ponnistelujen tuloksena vuonna 1894. Perustavassa kokouksessa päätettiin, että kisat järjestettäisiin joka neljäs vuosi ja että niihin ei hyväksyttäisi mukaan urheilijoita, jotka ovat ottaneet vastaan rahaa vastineeksi urheilusuorituksistaan.
Coubertin oli KOK:n ensimmäinen pääsihteeri, vuodesta 1896 sen pitkäaikainen puheenjohtaja.
