46-vuotias krikettitähti nujersi finaalissa U.S. Amateurin vastaleivotun mestarin.
Yhdysvaltalainen liikemies Albert Lambert palasi syksyllä 1900 kotiin Pariisin maailmannäyttelystä intoa täynnä.
Tuomisina oli mestaruusmitali maailmannäyttelyn yhteydessä käydystä tasoituksellisesta golfkilpailusta. Se lämmitti mieltä niin mukavasti, että päässä alkoi muhia ajatus kansainvälisen golfkilpailun järjestämisestä oman apen, eversti George McGrew’n, valmistumassa olevalla golfkentällä.
Lambert eli taloudellisesti riippumatonta aikaa. Hän oli hieman aikaisemmin saanut johtoonsa perheyrityksen, joka oli alkanut menestyä Listerine-suuvedellä. Myyntituloilla autettiin myöhemmin myös Charles Lindbergh yli Atlantin.
Golfkilpailun suunnittelun edetessä kävi ilmi, että Chicagoon kaavaillut vuoden 1904 olympialaiset järjestettäisiinkin Saint Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä, lähellä McGrew’n ja Lambertin Glen Echo Golf Clubia.
Appi ja vävy tarttuivat heti tilaisuuteensa. Muun muassa presidentti Rooseveltiin vedoten he saivat junailtua olympialaisten yhteyteen golfkilpailun. Pitopaikaksi valikoitui kuin itsestään oma kenttä, ensimmäinen 18-reikäinen Mississippin länsipuolella.
Sanaa kilpailusta levitettiin Yhdysvaltain golfliiton avustuksella. Tammikuussa 1904 lehti-ilmoitukset kertoivat kilpailun olevan avoin amatööreille ympäri maailman. Erikseen mainittiin, että ”kilpailua varten oli saatu poikkeuksellisen houkutteleva määrä palkintoja”. Kuin vahvistukseksi kilpailun statukselle voittajan ilmoitettiin vastaanottavan ”olympialaisten golfmestarin” tittelin.
Atlantin taakse sana ei kunnolla kiirinyt. Tai sitten koko hanke ei herättänyt kiinnostusta. Matkakustannukset olivat korkeat, eikä olympialaisilla ollut vielä lähellekään sitä asemaa kuin nykyisin. Niinpä Saint Louisissa ei nähty eurooppalaisia golfareita.
Myös vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä sivuraiteille ohjattu ja tapahtumista siipeensä saanut Pierre de Coubertin, olympialiikkeen perustaja, päätti jättää kisat omalta osaltaan väliin. Olympialaisten järjestelyvastuu delegoitiin maailmannäyttelyn organisaatiolle.
Glen Echon kentällä olympiagolfiin valmistauduttiin kesän 1904 aikana kuumeisesti. Osalla rei’istä tehtiin muutostöitä, ja klubin tuntumaan rakennettiin yhdeksänreikäinen valaistu viheriö erillistä illan pimeydessä toteutettua puttikilpailua varten.
Kaikki oli valmista, kun olympiamitalien kohtaloa syyskuussa 1904 ryhdyttiin ratkomaan.
Ennen varsinaista H-hetkeä tunnelmaan virittäydyttiin pituusdraivikilpailulla. Sen vei nimiinsä 21-vuotias Chandler Egan, Harvardin yliopistojoukkueen kapteeni, joka joitakin viikkoja aikaisemmin oli juhlinut U.S. Amateurin voittajana. Voittotulokseksi mitattiin 234 jaardia.
Seuraavana päivänä vuorossa oli joukkuekilpailu, johon oli ilmoittautunut mukaan kuusi kymmenhenkistä joukkuetta. Näistä kuitenkin vain kaksi saapui paikalle. Toinen oli Western Golf Associationin joukkue, toinen Trans Mississippi Golf Associationin. Muista paikalle saapuneista koottiin hätäisesti kolmas joukkue, joka kulki epävirallisesti USGA:n joukkueen nimellä. Kilpailu käytiin 36 reiän yhteistuloksilla, ja sen vei selvin numeroin Western Golf Association, mukana myös Chandler Egan.
Golfer’s Magazine kommentoi laimeaa osanottoa pian kisojen jälkeen.
”Varsinkin itärannikolta saapuneiden vähäisyys tuotti pettymyksen. Ei ollut osattu ottaa huomioon sitä, että New Yorkissa suhtaudutaan apaattisesti kaikkeen, mitä Lännessä järjestetään.”
Kun henkilökohtainen kilpailu syyskuun 19. päivänä aloitettiin, mukana oli 75 pelaajaa. 72 tuli Yhdysvalloista, kolme Kanadasta. Kaikki miehiä. Naisten kilpailun järjestämisestä ei missään vaiheessa mitä ilmeisimmin edes vakavasti keskusteltu.
Ennakkosuosikki menetti itsevarmuutensa, kun yli kaksi kertaa vanhempi vastustaja piiskasi palloa jatkuvasti selvästi pitemmälle.
36-reikäisen lyöntipeliosuuden 32 parasta saivat paikan reikäpelikaaviossa. Jatkoon riitti yhteistulos 183. Paras karsintatulos oli 163.
Reikäpeliosuus eteni seuraavina päivinä 36-reikäisin otteluin. Se huipentui Eganin ja George Lyonin, ainoan lyöntipelikarsinnan selvittäneen kanadalaisen, väliseen kohtaamiseen.
Finaali käytiin ankeissa olosuhteissa. Koko päivän satoi, ja viileä tuuli vaikeutti osaltaan etenemistä märällä kentällä.
Golfin kahdeksan vuotta aiemmin aloittanut 46-vuotias Lyon otti pian henkisen yliotteen lähes varmana voittajana ennakkoon pidetystä Eganista. Ennakkosuosikki menetti itsevarmuutensa, kun yli kaksi kertaa vanhempi vastustaja piiskasi palloa jatkuvasti selvästi pitemmälle – paljon pitemmälle kuin Egan voitokkaassa pituusdraivikilpailussa.
Jo semifinaalissa Lyon oli herättänyt huomiota yltämällä draivillaan 327-jaardisen kahdeksannen reiän viheriön korkeudelle. Lyöntipelikarsinnassa hän oli pelannut toisen kierroksista 77 lyönnillä, mikä oli uusi kenttäennätys.
George Lyon pelasi voittajaksi monessa lajissa karaistuneen urheilijan peräksiantamattomuudella.
Lyonin karaistuneisuus ja fyysinen ylivoima alkoi käydä ilmi sitä selvemmin, mitä pitemmälle ottelu eteni. Hän painoi eteenpäin samalla sinnikkyydellä, joka oli tehnyt hänestä Kanadan parhaan lyöjän kriketissä ja yhden Toronton alueen johtavista baseball-pelaajista. Miehessä oli myös amerikkalaisen jalkapallon harrastajan pelottomuutta sekä notkeutta ja räjähtävää voimaa, joiden avulla Lyon oli 18-vuotiaana tehnyt maansa ennätyksen seiväshypyssä.
Kaiken lisäksi Lyonin tiedetään finaalin aikana vähän väliä lauleskelleen ja laukoneen vitsejä, minkä kerrotaan laittaneen Eganin pelihuumorin koetukselle.
Eganista tuli uhrilammas ja vakuutusmyyjänä itsensä elättäneestä Lyonista teurastaja – täysin päinvastoin kuin ennakkokaavailuissa oli povailtu. Vaikka lopputulos 3/2 ei ollut mitenkään ruma, Egan painui heti kierroksen jälkeen vuoteeseen.
George Lyon ja yksi golfin kaikkien aikojen näyttävimmistä pokaaleista.
Lyon sen sijaan oli onnensa kukkuloilla. Palkintoseremoniassa hän pyöräytti itsensä ympäri ja käveli käsillään läpi juhlasalin vastaanottamaan palkintonsa.
Kun Toronto Star hieman myöhemmin kysyi, merkitsikö voitto sitä, että Lyon oli maailman paras golfari, kanadalainen osoitti vastauksellaan kulkevansa yhä jalat maassa.
”En ole niin hölmö, että elättelisin tuollaisia harhaluuloja. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että en ole ainakaan huonoin!”
Olympiakulta ei ollut Lyonin golfuralla suinkaan yksittäinen tähdenlento. Syksyllä 1904 hän oli jo ehtinyt ottaa kolme kaikkiaan kahdeksasta Kanadan amatöörimestaruudestaan. Vuonna 1906 Lyon puolestaan ylsi U.S. Amateurin finaaliin, jonka hävisi niukasti 2/0 Eben Byersille.
Chandler Eganista otetun voiton merkitys vain korostuu, kun tietää, että Egan pelasi toistamiseen voittajaksi kesän 1905 U.S. Amateurissa.
Vuonna 1908 Lyon, tuolloin jo 50-vuotias, matkusti Atlantin yli osallistuakseen Lontoon olympialaisten golfkilpailuun aikomuksenaan puolustaa mestaruuttaan John Ballin, Harold Hiltonin ja Robert Maxwellin kaltaisia brittiläisiä amatööritähtiä vastaan.
Paikan päällä kävi ilmi, että Lyon oli kilpailun ainoa osanottaja. Lyonille tarjottiin vaivan palkaksi symbolista kultamitalia, mutta hän kieltäytyi kunniasta.
Pääkuva: Glen Echon golfklubi 1900-luvun alun asussaan.
