Kun edellinen vuosituhat ehti kalkkiviivoilleen, New York Timesin myydyimpien kirjojen listalle nousi vuonna 1999 golfopas, joka loi uutta valoa lähipeliin ja sen merkitykseen – olipa kyseessä sitten vapaa-ajan harrastaja tai huippuammattilainen. Kirjoittaja oli NASA:n palveluksessa pitkään vaikuttanut ja muun muassa satelliittiohjelmiin panoksensa antanut Dave Pelz.
Fyysikkona Pelziä kiinnosti alkuun puttaamisen tekniikka ja se kuinka pelaajat voisivat omaa suoritustaan griineillä parantaa. Varsinaiseksi intohimoksi muodostuivat vähitellen griinin ulkopuolelta alle sadan jaardin (noin 90 metrin) etäisyydeltä lyödyt lähestymiset, pitchit ja chipit. Vuosien varrella laatimiensa tilastojen valossa Pelz teki 1990-luvulla joukon oivalluksia, joiden pohjalta syntyi loogisesti rakentuva ja lähipeliin yksityiskohtaisesti yli 400 sivullaan paneutuva Dave Pelz’s Short Game Bible.
Pelz päätyi järkeilyssään siihen, että tuloksen kannalta tärkeimmät lyönnit tapahtuvat alle 90 metrin matkalta.
Pelz sai nopeasti liudan opetuslapsia, joukossa lukuisia menestyneitä pelaavia ja opettavia ammattilaisia.
Pelzin oli saanut liikkeelle halu ymmärtää paremmin sitä, mistä golfissa menestymisessä pohjimmiltaan on kysymys. Koska vastaus on luonnollisesti sidoksissa tuloksen tekemiseen, hän halusi löytää parhaiden mahdollisten tulosten avaimen.
Tilastojensa ja havaintojensa perusteella Pelz päätyi järkeilyssään siihen, että tuloksen kannalta tärkeimmät lyönnit tapahtuvat nimenomaan alle 90 metrin matkalta. Hän esimerkiksi osoitti, että neljä viidestä par’iin nähden menetetystä lyönnistä osuu reikävälin viimeisille kymmenille metreille.
”Se mistä puttaat on tärkeämpää kuin se kuinka hyvin puttaat”, kuului yksi Pelzin keskeisistä väitteistä.
Jos pallon saa riittävän lähelle reikää, todennäköisyys par’in pelastamiseen tai birdien tekemiseen on suuri. Jos pallo sen sijaan jää etäämmäksi reiästä, ei ole suurtakaan merkitystä sillä, onko etäisyys viisi vai kahdeksan metriä. Todennäköisyyksissä on tässä tapauksessa vain marginaalinen ero.
Pelziä oli pakko kuunnella korva tarkkana, kun hän osoitti, että 60–65 prosenttia kaikista kieroksella tehdyistä lyönneistä tapahtuu alle 90 metrin etäisyydellä reiästä. Tai että harrastajapelaajien tasoitus määräytyy 80-prosenttisesti heidän lähipelitaitojensa perusteella.
Lähipelin merkitys näkyy siinäkin, että aktiiviharrastajien keskimääräiset tulokset eivät ole parantuneet, vaikka palloteknologia on mennyt suurin harppauksin eteenpäin ja vaikka uusilla draivereilla lyödään pitemmälle kuin koskaan aiemmin. Kyky tehdä tulosta on jäänyt polkemaan paikoillaan.
Pelz halusi tuoda ”fiiliksen” ja ”tatsin” tilalle tieteellisesti perusteltavissa olevan metodin.
Pelz osoitti kiistattomasti, että wedgepelin pituuskontrolli oli kilpapelaajien suurin ongelma. Se johtui Pelzin mukaan siitä, että kun pelaajat joutuvat turvautumaan vaillinaiseen svingiin, epävarmuustekijöitä on liikaa.
Pelz halusi tuoda ”fiiliksen” ja ”tatsin” tilalle tieteellisesti perusteltavissa olevan metodin. Se olisi tiukan paikan tullen lääke myös ratkaisuhetkillä vaanivaa adrenaliinia vastaan.
Pelzin järjestelmässä pelaajalla tulisi olla lähipelin lyöntivalikoimassaan jopa kolme eri laajuista, enemmän tai vähemmän typistettyä, ”finessisvingiä”. Kun näitä yhdistellään nostokulmaltaan erilaisiin wedgeihin, pystytään kattamaan kaikki mahdolliset lähestymisissä vaadittavat etäisyydet.
Pelzin tavoitteena on mahdollisimman toistettava tekniikka, joka toimii myös henkisen paineen kasvaessa. Siksi hän painottaa ”kuolleiden käsien” merkitystä. Pitämällä sormien, kämmenien ja ranteiden lihakset passiivisina ja hallitsemalla etäisyyttä svingin laajuudella ja rytmillä pelaaja varmistaa mahdollisimman johdonmukaiset tulokset.
Short Game Bible on edelleen tutustumisen arvoinen tietopaketti kaikille niille, jotka haluavat tietää ja oppia lähipelistä enemmän.
Short Game Bible on edelleen tutustumisen arvoinen tietopaketti kaikille niille, jotka haluavat tietää ja oppia lähipelistä enemmän. Pelz on kiistatta yksi lähipeliin syvällisimmin paneutuneista golfopettajista. Se on yksi syy vaikkapa siihen, että Phil Mickelsonin kaltainen pelaaja on useasti halunnut käydä hänen kanssaan tutustumassa ennakkoon major-kilpailujen pelinäyttämöihin omaa pelistrategiaansa laatiessaan.
Pelz onnistui saamaan viestinsä perille ainakin kahdessa ydinkohdassa. Tärkein oli eittämättä se, että moni pelaaja alkoi antaa lähipelille sille kuuluvan arvon. Toinen oli se, että Pelzin lanseeraama neljän wedgen ideologia sai monet kilpapelaajat ja sittemmin myös harrastajat kasvattamaan wedgejen määrää omassa setissään.
