R&A:n ja USGA:n, golfia hallinnoivien tahojen, viime viikolla yhdessä julkaisema tutkimusraportti valottaa avauslyöntien keskimääräisten pituuksien kehittymistä tärkeimmillä ammattilaiskiertueilla. Vanhimmat tilastot ovat vuodelta 1968, mutta raportti valottaa ennen kaikkea lyöntipituuksia vuodesta 2003 lähtien.
Vuosiluku ei ole sattuman kauppaa, vaan rajapyykiksi on valittu R&A:n ja USGA:n vuonna 2002 julkistaman Joint Statement of Principles -paperin jälkeinen aika. Tuolloin välinesäännöistä päättävät tahot ilmoittivat ryhtyvänsä yhteisvoimin sotaan taidon puolesta teknologiaa vastaan.
Tulosten valossa hankkeessa on onnistuttu (ks. avauskuva). Raportti osoittaa, että PGA Tourilla, Web.com Tourilla, European Tourilla ja Champions Tourilla draivipituudet ovat viimeisen 12 vuoden aikana kasvaneet ainoastaan yhden prosentin. Se tarkoittaa noin 20 senttiä kaudessa. Kaiken lisäksi mitatut draivit ovat samana aikana jopa lyhentyneet LPGA Tourilla, Ladies European Tourilla ja Japan PGA Tourilla.
Valtaosalla kiertueista muutokset ovat niin vähäisiä, että mitään muutosta ei välttämättä ole edes tapahtunut.
Pelaajien väliset erot ovat säilyneet suhteellisesti ennallaan. Kiertueiden kymmenen pitkälyöntisintä pelaajaa lyövät noin 7 prosenttia keskiarvoa pitemmälle, kymmenen lyhytlyöntisintä puolestaan jäävät noin 6 prosenttia keskimääräisistä mitoista.
Eniten lyöntipituudet ovat kasvaneet Web.com Tourilla, jossa keskimääräinen avaus on nykyisin jo viitisen metriä pitempi kuin vuonna 2003.
Valtaosalla kiertueista muutokset ovat niin vähäisiä, että mitään muutosta ei välttämättä ole edes tapahtunut. Heilahtelut mahtuvat hyvin tämän kaltaisen seurannan virhemarginaalin puitteisiin. Kehitystä Web.com Tourilla sen sijaan voi hyvinkin selittää haastajakiertueen status. Suuri osa pelaajista on parhaissa nuoruuden voimissa ja edustaa nykyistä atleettista pelaajatyyppiä.
Mielenkiintoista on, että vaikka mitään dramaattista draivipituuksien kasvua ei ole nähtävissä, tällainen ”ryömintävauhtikin” antaa R&A:lle ja USGA:lle aiheen ollaan jatkuvasti valppaina. Raportin lopussa sanotaan suoraan, että katkeamaton lyöntipituuksien kasvu, oli taustalla vaikuttava syy mikä tahansa, ei ole suotavaa vaan omiaan vesittämään golfpelin tarjoamia haasteita. Hallitsevat tahot vakuuttavat olevansa edelleen valmiita suojelemaan golfpeliä ja sen perinteitä tilanteen niin vaatiessa. Kehitystä seurataan tästä lähtien vuosittain.
Tuore raportti on saanut paljon palstatilaa golfmedioissa. Vähälle huomiolle on jäänyt se 1900-luvun lopun kehitys, johon R&A ja USGA jälkikäteen arvioituina olivat yllättävänkin hitaita reagoimaan.
PGA Tourin vanhimmat tilastot ovat vuodelta 1968. Tuolloin avauslyöntien pituus oli keskimäärin 255 jaardia, eli 35 jaardia vähemmän kuin nyt. Ei ihme, että kenttiä on jouduttu pidentämään ja tiiauspaikkoja vetämään taaemmaksi. Ilman muutoksia lippua pääsisi tavoittelemaan noin kahta numeroa aiempaa pienemmällä mailalla. Ja monelle reiällä yhä pääsee.
Yllättävää on, että vuonna 1993 keskipituudeksi mitattiin 260 jaardia, vain viisi jaardia enemmän kuin 25 vuotta aikaisemmin. Mittaustekniikoilla voi olla osuutensa tuloksiin, samoin lisääntyneellä väyläkastelulla.
Kymmenvuotiskaudella 1993–2003 tilanne suorastaan räjähtää käsiin. PGA Tourilla mittaa tulee 25 jaardia lisää, Champions Tourilla lähes 30. Selitys löytyy uusista välineinnovaatioista, ennen kaikkea niin sanotuista oversized-draivereista ja titaanin käyttöönotosta. Viimeisen sysäyksen antavat lopulta monikerrospallot vuosituhannen vaihduttua.
R&A ja USGA eivät onnistuneet pitämään pelin puolta 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Olisi kaikkien etu, että yritys tällä kerralla onnistuisi.
