Alister MacKenzie on yksi golfarkkitehtuurin suurista hahmoista, monen mielestä suurin. Hänen suunnittelemissaan kentissä ilmenevät suunnitteluperiaatteet elävät yhä tämän hetken arvostetuimpien golfarkkitehtien töissä.
MacKenzien suunnittelun perusperiaatteet olivat niin tervejärkisiä ja hänen tavoittelemansa luonnonmukaisuus niin ilmeinen päämäärä, että hänen jälkeensä jättämän perinnön ajattomuus ei ole mikään ihme.
Sattumallakin oli sormensa pelissä vuonna 1870 Englannissa syntyneen ja skotlantilaisia sukujuuriaan arvossa pitäneen Mackenzien elämässä.
Opinnot veivät Cambridgen maineikkaaseen yliopistoon, josta MacKenzie myöhemmin valmistui lääkäriksi. Kokemusta lääkärintyöstä tuli muun muassa Etelä-Afrikassa, jossa MacKenzie hoiti sotilaita kirurgina toisen buurisodan tuoksinasssa.
Utelias mieli pani merkille buurien taidot puolustuslaitteidensa naamioinnissa. MacKenzie kiinnostui maastouttamisesta ja teki itsestään alan asiantuntijan. Taidoille oli käyttöä ensimmäisessä maailmansodassa.
Kun golfkärpäsen purema MacKenzie ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi määrätietoisesti suuntautua golfarkkitehdiksi, hän lähestyi työtään naamioinnista tutuiksi tullein metodein.
1900-luvun alun useimmat kenttäsuunnittelijat olivat pyrkineet taistelemaan luontoa vastaan pintoja tasoittamalla. Griinien, esteiden ja väylien reunat olivat usein kuin viivoittimella vedettyjä.
MacKenzie kulki vastavirtaan. Hän halusi tuoda peliin vaihtelua ja maisemaan ilmettä rakentamalla tietoisesti moni-ilmeisiä, luontoa jäljitteleviä ja mielenkiinnon vireillä pitäviä pinnanmuotoja.
Ensimmäinen vierailu St. Andrewsiin oli kuin ilmestys. MacKenzie tajusi, ettei ollut ajatuksineen yksin.
”Olen luonnostani vallankumouksellinen ja turhankin altis halveksimaan perinteitä. Ennen kuin vierailin St. Andrewsissa minulla oli golfkentistä ajatuksia, joita pidin vallankumouksellisina. Hämmästykseni oli suuri, kun Old Courseen perehdyttyäni huomasin että nuo samaiset ihanteet olivat kentällä jo käytössä.”
”Kun kenttään tehdään muutoksia, tärkeintä on pohtia sitä, millä tavoin voidaan tuottaa suurinta mahdollista mielihyvää mahdollisimman monille.”
MacKenzie joutui taistelemaan periaatteittensa puolesta. Häntä esimerkiksi syytettiin usein siitä, että kumpuilevat pinnat antoivat sattumalle liian suuren vallan. Hyväkin lyönti saattoi päätyä niin kaltevalle pinnalle, että jatko vaikeutui.
Onko huonoa onnea, jos pallo makaa huonosti? MacKenzien mukaan ei.
”Juuri kyky selviytyä hankalista tilanteista muita paremmin erottaa parhaat pelaajat keskinkertaisista.”
Esteiden suunnittelussa MacKenzie vannoi esikuvanaan pitämänsä John L. Low’n nimeen. Low oli kirjoituksissaan esittänyt, että ainutkaan bunkkeri ei ole epäreilu siellä mihin se on sijoitettu. MacKenzienkin mielestä mielenkiintoisimpia ja kiehtovimpia olivat nimenomaan ne reiät, joilla este on sijoitettu juuri niille sijoille, joihin pelaaja löisi, jos estettä ei olisi.
Kymmenien kenttien rakentaminen eri puolille maailmaa teki MacKenzielle tutuksi myös golfklubien arjen raadollisen puolen. Suhtautuminen kenttätoimikuntiin kävi askel askeleelta kyynisemmäksi.
MacKenzie kirjoittikin, että kenttätoimikunnan pitäisi olla koostumukseltaan mahdollisimman muuttumaton.
”Useimpien klubien historia toistaa samaa kaavaa. Ensin toimikunnan jäsenet valitaan ja sitten toimikunta alkaa tehdä virheitä. Juuri kun jäsenet ovat alkamassa ottaa opiksi näistä virheitä, tilalle astuu uusi toimikunta tekemään vielä suurempia virheitä. Ja niin tarina jatkuu…”
”Kapeat väylät ja pitkä heinä synnyttävät huonoja golfareita. Ne katkaisevat pelin tasapainoisen soljumisen ja johtavat puujalkamaiseen ja suonenvedon kaltaiseen tyyliin.”
Raikasta luettavaa on myös MacKenzien näkemys peli-iljoa tuottavan kentän luonteesta. Hän toistaa moneen otteeseen, että pallojen etsimisen ja hukattujen pallojen tuottaman ärtymyksen ja mielipahan pitäisi hyvin suunnitellulla ja hoidetulla kentällä loistaa poissaolollaan.
”Kapeat väylät ja pitkä heinä synnyttävät huonoja golfareita. Ne katkaisevat pelin tasapainoisen soljumisen ja johtavat puujalkamaiseen ja suonenvedon kaltaiseen tyyliin. Se vie pelistä vapauden.”
Myös pallojen kehittyminen ja lyöntipituuksien kasvaminen saavat kuulla kunniansa.
”Vanhalla Haskell-pallolla golf oli aivan yhtä hauskaa kuin nykyisellä kaksikymmentä metriä pitemmälle lentävällä pienellä ja raskaalla pallolla pelattaessa… Asiaan olisi pitänyt radikaalisti puuttua jo aikoja sitten. Golfkentistä on tulossa aivan liian pitkiä. Kaksikymmentä vuotta sitten golfia pelattiin kolme kierrosta päivässä ja jokaista yli kahden ja puolen tunnin kierrosta pidettiin loputtoman hitaana. Nykyisin kierrokseen kuluu usein jo yli kolme tuntia.”
”Olemme jo saavuttaneet pisteen, jossa kävelyä on liikaa ja golfia liian vähän.”
Parhaissa luonnon muokkaamissa linkseissä MacKenzie näki ylittämättömän esikuvan. Luonnonmukainen kauneus jo puhui niiden puolesta. Mutta tärkeintä oli se, että linksit tekivät mahdolliseksi mitä moninaisimpien lyöntien kirjon.
”Olemme jo saavuttaneet pisteen, jossa kävelyä on liikaa ja golfia liian vähän.”
Linkseillä pallo on lähes poikkeuksetta mahdollista toimittaa kohteeseen myös – tai ainoastaan – maata pitkin. Se antaa tila niin mielikuvitukselle kuin tekniselle taidollekin.
”Jos pallo lyödään ilmassa suoraan kohteeseen, vain lopputulos tuotaa tyydytyksen.”
MacKenzie sanoi itse saavansa huomattavasti suuremman ja kestävämmän ilon siitä tavasta, jolla pallo on onnistuneesti toimitettu kohteeseen.
Golfin tuottama ilo ja mielihyvä olivat MacKenzielle ykkösasia.
”Kun kenttään tehdään muutoksia, tärkeintä on pohtia sitä, millä tavoin voidaan tuottaa suurinta mahdollista mielihyvää mahdollisimman monille.”
Parhaimmillaan MacKenzie oli lähes ylittämätön golfin ilosanoman saarnamies.
”Terveys ja onnellisuus ovat kaikki kaikessa tässä maailmassa. Rahan tonkiminen, niin sanottu bisnes, on vähemmän tärkeää, ellei tavoitteena satu olemaan kahden ensin mainitun asian mahdollistaminen.”
”Se että minä, lääkärismies, päätin luopua lääketieteestä ja omistautua golfarkkitehtuurille, johtui osittain vakaasta uskostani siihen, että raitista ilmaa ja liikuntaa tarjoavana golf on poikkeuksellisen terveellinen harrastus ja omiaan tuottamaan miellyttävää jännitystä.”
Kunnallisten kenttien siunauksellisuudesta MacKenziellä oli myös painavaa sanottavaa.
”Toivon eläväni niin pitkään että saan nähdä kuinka eri puolille maailmaa nousee kunnallisia kenttiä samaan tapaan kuin Skotlannissa. Ne auttaisivat suunnattomasti kohentamaan kansakuntien terveyttä, viriiliyttä ja vaurautta ja olisivat tehokas vastalääke tyytymättömyydelle ja bolsevismille.”
Entäpä kysymys reikäpelin ja lyöntipelin paremmuudesta? MacKenzien kanta edusti perinteistä brittiläistä lähestymistapaa puhtaimmillaan.
”On paljon jännittävämpää pelata verta ja lihaa kuin kynää ja paperia vastaan.”
Suunnittelunsa periaatteita Mackenzie kävi läpi jo vuonna 1920 ilmestyneessä Golf Architecture -teoksessa. Samoihin kysymyksiin mestari palasi hieman ennen kuolemaa valmistuneessa käsikirjoituksessa, joka näki päivänvalon vasta 1995. Spirit of St. Andrews -nide on toiminut myös tämän kirjoituksen innoittajana.
MacKenzie kuoli tammikuussa 1934, vain muutama kuukausi ennen kaikkien aikojen ensimmäistä Masters Tournamentia. MacKenzie oli vuosikausia hionut Augusta Nationalista yhtä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista sisämaan kentistä yhdessä Bobby Jonesin kanssa.
Golf Digestin tuorein maailman sadan parhaan kentän lista kertoo omaa kieltään MacKenzien perinnön arvosta. Terävimmästä kärjestä Augusta Nationalin ohella löytyvät myös Cypress Point ja Royal Melbourne.
MacKenzie äänestettiin World Golf Hall of Fameen vuonna 2005. Oheinen video vetää elämäntyötä yhteen näissä merkeissä.
