Tämän vuoden ensimmäisessä Svensk Golfin numerossa oli valaiseva juttu Phoenixin alueen kunnallisista golfkentistä Yhdysvalloissa.
Kyse on siis kentistä, jotka ovat osa kunnan julkista palvelua. Kunta vastaaa kenttäalueen hallinnosta ja ylläpidosta. Täsmällisin termi englannin kielellä on municipal course. Tällaisia lasketaan nykyisellään olevan noin 2 300 eri puolilla Yhdysvaltoja. Kanadan puoleltakin tämä toimintamalli tunnetaan.
Nämä kunnalliset kentät ovat osa vieraspelaajat tervetulleiksi toivottavista niin sanotuista public courseista. Kaiken kaikkiaan tähän luokkaan lukeutuvia kenttiä on tällä hetkellä noin 12 000. Noin 3 000 muuta kenttää on yhä säilyttänyt private-statuksensa, vaikka moni perinteisesti suljettu klubi on viime aikoina ryhtynyt väljentämään käytäntöjään. Tavatonta ei toisaalta ole sekään, että public course yrittää uutta alkua profiloitumalla yksityisklubiksi. Noin 90 prosentin yhdysvaltalaisista golfareista lasketaan olevan public-kenttien käyttäjiä.
”Renodlade kommunala banor han aldrig fått ordentligt fäste i Golfsverige.”
Green fee -pelaaamisen vaihtoehtojen kasvaessa ja hintakilpailun koventuessa moni kunnallinen golfkenttä on viime aikoina joutunut kiristämään vyötään niin Yhdysvalloissa kuin Britteinsaarillakin. Kunnanvaltuustot joutuvat yhä useammin puntaroimaan kumpi painaa vaakakupissa enemmän: ihmisiä aktivoiva terveysliikunta osana julkista palvelua vai talouden tasapainottamiseen liittyvät leikkaustarpeet.
Svensk Golfin juttu oli valaiseva siinäkin mielessä, että se on omiaan katkaisemaan siivet siltä Suomessa sitkeästi eläneeltä ja argumentointia vesittäneeltä harhakäsitykseltä, että kunnallinen golf olisi myös Ruotsissa suosittu toimintamalli.
Ei se ole.
Toki moni golfseura ja sittemmin myös golfyhtiö on pyörittänyt toimintaansa kunnalta vuokratulla maalla, mutta näinhän on toimittu meillä Suomessakin.
Ruotsin Golfliiton pääsihteeri Gunnar Håkansson toteaa lehdessä suoraan, että ”renodlade kommunala banor han aldrig fått ordentligt fäste i Golfsverige” – puhtaaksiviljellyt kunnalliset kentät eivät milloinkaan ole saaneet kunnollista jalansijaa Ruotsissa. Hän tosin mainitsee että takavuosina esimerkiksi Sollentunan ja Björkhagen golfklubeilla kunnallishallinnolla oli sormensa pelissä. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia poikkeuksia säännöstä.
Tulevaisuudessakaan Håkansson ei näe paljoakaan toivon merkkejä kuntasektorin suunnalla. Kysymykseen kuntien mahdollisesta halukkuudesta lähteä rakentamaan ja ylläpitämään yksinkertaisia ja lähellä palveluita sijaitsevia pikkukenttiä hän vastaa näin.
”Luulen että kuntia olisi tavattoman vaikea saada investoimaan sellaisiin.”
Tilanne vaikuttaa siis hyvin samanlaiselta kuin Pohjanlahden tälläkin puolella. Toivoa ei kuitenkaan pidä heittää eikä koskaan sanoa ”ei koskaan”.
Puijon rinteillä pitkään ylläpidetty lyhyt par 3 -kenttä on hyvä esimerkki siitä, kuinka kunnallinen liikuntatoimi halutessaan voi ulottaa lonkeronsa myös golfliikuntapaikkoihin. Kaupungin viranhaltijat olivat kaiken lisäksi vuonna 2012 esittämässä valtuustolle alueen laajentamista nykyisestä runsaasta kuudesta hehtaarista hieman yli kymmeneen hehtariin. Hankkeen katsotiin palvelevan muun muassa matkailuelinkeinoa.
Hankkeelle kielteinen kansalaismielipide voitti välillisen demokratian kautta. Valtuuston luottamushenkilöt äänestivät aloitteen nurin.
Tiivistä ja molempia osapuolia palvelevaa yhteistyötä golfseurojen ja kuntien kesken käydään luonnollisesti monilla suunnilla eri muodoissaan. Hyvä esimerkki viime vuosilta on ollut Karelia Golfin ja Joensuun kaupungin yhteistyö Pilkonpuiston alueen kehittämisessä. Porissa puolestaan tapahtui viime kesänä, kun Kalafornian golfkenttä liittyi luontevaksi osaksi kaupungin ulkoilutarjontaa ja Porin kansallista kaupunkipuistoa.
