Muistan kuinka luoteinen Irlanti toi paikka paikoin elävästi mieleen Suomen Lapin, kun runsaat kymmenen vuotta sitten suuntasimme halki vihreän saaren ja läpi Mayon kreivikunnan kohti Bellmulletin niemimaata. Siellä päämääränämme oli villin maineen muutamassa vuodessa saanut Carne Golf Links, yksi Eddie Hackett -vainaan viimeisistä töistä.
Myöhäisen illan tuhti kalakeitto, chowder, ja muutama lasillinen nostattivat odottavan tunnelman kolmen kaveruksen porukassa korkealle.
Ensimmäisen pelipäivän aamu valkeni kuitenkin mollivoittoisena. Krapula? Ei suinkaan. Hankala selkäkramppi oli jälleen kerran heittämässä varjonsa golfpäivän ylle. Huumorista ei tingitty. Kun pelikaverit koputtivat ovelle, avasin sen teatraalisesti kontaltani.
Särkylääkkeet auttoivat vähitellen pystyyn ja liikkeelle. Nokka kohti kenttää ja alkumuodollisuuksien jälkeen suoraan ykköstiille.
Pari ensimmäistä reikää menivät 70-metristen quick hookien merkeissä, mutta vähä vähältä selkä alkoi sulaa. Samoilla höyryillä mentiin sitten parissa päivässä myös Enniscronen ja Donegalin linksit. Rakeitakin saatiin niskaan.
Paluumatkalla kohti Dublinia ja Portmarnockin tarjoamia unohtumattomia nöyryytyksiä itse kukin alkoi puntaroida mielessään, oliko ajatuksessa välipäivästä sittenkään mitään mieltä. Mitä jos kuitenkin pelattaisiin kierros, vaikka puistokentällä vaihteeksi.
Leuka loksahti alas, kun kesken kaverusten huulenheiton tiskin takaa tervehdettiin selvällä suomen kielellä.
Kun Irlannissa oltiin, sellaista ei pitkään tarvinnut etsiä. Mailat taas olalle ja suunta kohti pro shopia.
Leuka loksahti alas, kun kesken kaverusten huulenheiton tiskin takaa tervehdettiin selvällä suomen kielellä. Innokkain pelimiehistä tunnistikin puhujan Lohjalta tutuksi Jussi Pitkäseksi. Jussi oli aloittanut kouluttautumisensa PGA proksi ja tarjoutui mukisematta peliseuraksi.
Miellyttävä kierros palasi mieleen, kun Golfehti tarjosi mahdollisuutta jutun tekemiseen Islannin päävalmentajana tammikuussa aloittaneesta Jussista. Kahdesti St. Laurence golfin klubimestariksi 1990-luvun lopulla pelannut Pitkänen kun oli saapumassa Suomeen tyttöjen EM-kisoihin.
Jälleennäkemisestä tuli antoisa. Jussi kertoi olleensa yksi hakijoista myös Suomen Golfliiton avoimeksi julkistamaan päävalmentajan toimeen. Ansioluettelostakin oli kasvanut komea, kuten Suomen Golflehdestä myöhemmin tänä kesänä saamme lukea.
Itseäni kiinnosti erityisesti opinnäyte, jolla Jussi sinetöi maisteritason opintonsa urheiluvalmentajana. Varsin runsasta huomiota golfpiireissä saanut päättötyö keskittyi kysymykseen siitä, kuinka amatööriyden ja ammattilaisuuden kynnystä voitaisiin madaltaa ja menestymisen edellytyksiä luontevimmin luoda.
Keskeiseksi tekijäksi nousi uraa kannattelevan turvaverkon olemassaolo. Tarvittavien tukijoukkojen lisäksi tärkeää on ymmärrys ammattilaisena pelaamisen usein raadollisesta arjesta.
Kun Irlannissa jokin aika sitten nostettiin 64-vuotias Ryder Cup -konkari Des Smyth nuorten lupausten henkiseksi opastajaksi, mentoriksi, oli pakko kysyä onko ”hiljaisen tiedon” nimeen vannovalla nimityksellä ja Pitkäsen opinnäytteellä syy- ja seuraussuhde.
”Sitä me emme milloinkaan saa tietää.”, sanoi Jussi.
