Golfilla ei mennyt hyvin 1800-luvun lopun Englannissa. Kenttiä oli vain vähän, ja kun peli lopulta alkoi saada tulta, lehdistö ampui golfharrastusta täyslaidallisella.
Yksi luetuimmista viikkolehdistä kirjoitti, että vain typerykset pelaavat golfia ja että menestyäkseen pelaajan on kaiken lisäksi oltavakin tyhmä, täysin vailla mielikuvitusta ja käännettävä selkänsä kaikille henkisemmille harrastuksille.
Silloin pelastavaksi enkeliksi liihoitteli poliitikonurallaan vauhtiin päässyt Arthur Balfour (1848–1930), tuleva pääministeri. Luonnollisesti skotlantilaisin sukujuurin.
Golfiin hurahtaneesta Balfourista tuli Englannissa lajille oman aikansa tärkein mannekiini ja mielipidevaikuttaja. Jos monista henkisistä harrastuksistaan ja filosofoinnistaan tunnettu Balfourkin oli joutunut pallon viemäksi, ehkä golf ei sittenkään ollut vain tyhmiä varten.
Balfour oli oppinut golfinsa North Berwickissä legendaarisen Ben Sayersin valvovan silmän alla. Rakkaus lajiin kesti koko elämän ajan. Vielä 79-vuotiaanakin Balfour nähtiin golfkentällä.
Poliitikonuran huippu osui pääministerikauteen vuosina 1902–1905. Myöhemmin Balfour toimi myös ulkoministerinä, vuosina 1916–1919. Vähintään yhtä ylpeä Balfour oli vuonna 1894 tapahtuneesta valinnastaan Royal & Ancient Golf Club of St Andrewsin kapteeniksi.
”lämä on parhaimmillaan, kun voi lukea paljon, kirjoittaa vähän, pelata runsaasti golfia ja olla murehtimatta mistään.”
Pääministerikaudellaan Balfour laittoi asioita tärkeysjärjestykseen: ”Antakaa minulle kirjani, golfmailani ja vapaa-aikani niin en enää muuta pyydä. Elämä on parhaimmillaan, kun voi lukea paljon, kirjoittaa vähän, pelata runsaasti golfia ja olla murehtimatta mistään.”
Balfour onnistui pelaamaan runsaasti, vaikka konservatiiivijohtajana ja yhteiskunnallisesti aktiivisena toimijana oli sitonut käsiään moniin suuntiin. Monet aikalaiset puhuvat kahdesta kierroksesta päivässä. Pilapiirroksissakin asia pantiin merkille.
Oli niitäkin, joiden mielestä runsaasti oli liikaa. Kun konservatiivit kärsivät vaalitappion, puoluetoveri Rowland Hunt kirjoitti sen johtuvan siitä että Balfour ei ”suvainnut laskeutua alas filosofian ja golfin olympolaisista korkeuksista”.
Winston Churchillkin piti Balfouria epäkäytännöllisenä haihattelijana.
”Jos ei haluta saada mitään aikaiseksi, Balfour on paras mies tehtävään.”
Golf sen sijaan kelpasi myös Churchillille. 1900-luvun alun brittipolitiikkaa tehtiin paljon nimenomaan golfkentillä, jossa viihtyivät niin H. H. Asquith kuin etenkin Asquithia pääministerinä seurannut David Lloyd George. Churchill tyytyi usein jäämään klubin rauhaan puheitaan kirjoittamaan. Lloyd George sen sijaan oli valmis opettamaan myös Ranskan pääministeriä Aristide Briandia pelaamaan.
Lloyd Georgella oli oma persoonallinen tapansa suhtautua peliin.
”Golf on ainoa peli, joka jakaa parastaan huonoimmille. Kehnoimmat pelaajat saavat enemmän liikuntaa ja nautintoa, sillä parhaat murehtivat pientäkin epäonnistumista kun taas huonoimmat tekevät tekevät liikaa virheitä jaksaakseen kantaa niistä murhetta.”
Balfour puolestaan naulasi filosofina vastaanpanemattomia teesejään golfin perimmäisestä luonteesta. Otetaan kaksi esimerkkiä.
”Kun pelaajalla on kaunis merimaisema ja tyhjä väylä silmiensä edessä, suotakoon anteeksi jos hän pitää golfia, keskinkertaistakin, ihmiselon todellisena ja aitona päämääränä.”
”Olen jokseenkin varma siitä, että golf on parasta millä ihminen on onnistunut sivilisaatiomme kevyempää puolta rikastuttamaan.”
