Jack Nicklaus, Phil Mickelson, David Duval, Paul Casey, Tiger Woods, Justin Thomas, Bryson DeChambeau, Thomas Pieters, Jon Rahm… Yhdysvaltain yliopistogolfissa kyntensä jo ennen ammattilaiseksi siirtymistä näyttäneitä huippupelaajia on helppo listata.
On mahdotonta sanoa, kuinka monesta on tullut menestyjä yliopistouran ansiosta, keistä puolestaan siitä huolimatta.
College golf -kokemus ei ole aina ole ollut tae myöhemmästä menestyksestä. Eikä menestykseen suinkaan aina tarvita yliopistojen kautta haettua vauhtia.
Miltä näyttää nopea katsaus European Tourille asti urallaan nousseisiin suomalaisiin miespelaajiin?
Ilonen? Ei college-kokemusta. Ei myöskään Mikko Korhosella tai Roope Kakolla. Ei Kalle Väinölällä, ei Tuomas Tuovisella. Toni Karjalaisella puolestaan oli, samoin tunnelmia lyhyesti haistelemassa käyneellä Antti Ahokkaalla.
Naisissa Sanna Nuutinen on tuorein esimerkki siitä, että college-tie voi antaa arvokasta kokemusta ja eväitä uran rakentamiseen. Matilda Castreninkin kohdalla näyttää hyvältä. Mutta Riikka Hakkarainen, Minea Blomqvist tai Ursula Wikström puolestaan ovat edenneet urallaan ilman yliopistokokemusta. Ja tuoneet Suomeen kirkkaimmat tulokset.
Aihe alkoi askarruttaa, kun silmiin osui John Steinbrederin tuore kirjoitus australialaisamatöörien viimeaikaisesta menestyksestä. Sehän on ollut vertaansa vailla MM-kultaa myöten. Curtis Luck vei viime vuonna yksin vienyt nimiinsä niin U.S. Amateurin kuin Asia-Pacific Amateurin. Luckin rinnalla Brett Coletta on ottanut voittoja myös Australian ammattilaisympyröissä.
Steinbreder kirjoittaa, että Australiassa on ryhdytty tietoisesti karttamaan yliopistogolfin tietä.
”Emme ole lainkaan vakuuttuneita siitä, että college-järjestelmä vie pelaajia seuraavalle tasolle”, sanoo amatöörien huippugolfia Australian golfliitossa vetävä Brad James.
”Yliopistossa on kyse voittamisesta nykyisellä tasolla. Valmentajat palkataan haalimaan voittoja, ja he tekevät työtään voittojen eteen. Mutta me tarvitsemme paljon pitemmän ja vakaamman tien tehdäksemme pelaajistamme menestyviä.”
New South Walesin lupaavimpia amatöörejä ohjaava Dean Kinney on samoilla linjoilla.
”Toki haluamme pelaajiemme menestyvän nuorina amatööreinä. Mutta haluamme myös, että he ovat menestyviä ammattilaisia 10 ja vielä 20 vuoden päästä.”
Yliopisto-opinnot vievät liikaa aikaa golfilta ja jatkuvat menestymispaineet pakottavat siirtämään suuremmat svingiremontit tuonnemmaksi.
Tiger Woodsiakin valmentanut Hank Haney kirjoitti kriittisesti college golfista jo 2008.
”Tällä hetkellä myöhäisessä teini-iässä olevia pelaajia koulitaan parhaiten ammattilaisuuteen Australian urheiluinstituuteissa, Ruotsin ja Ison-Britannian kansallisilla ohjelmilla sekä Floridan yksityisissä akatemioissa. Golf on koko ajan keskiössä ja tekemisen painopiste tekniikan, lihasvoiman ja henkisten taitojen kaltaisissa peruspilareissa.”
Haney muistutti myös eurooppalaisten satelliittikiertueiden tarjoamista mahdollisuuksista ja tuli siihen tulokseen, että Yhdysvaltojen ulkopuolelta lähtöisin olevat pelaajat valitsevat ammattilaisuuden varhemmin ja ovat siihen paremmin valmistautuneita. Yliopisto-opinnot vievät liikaa aikaa golfilta ja jatkuvat menestymispaineet pakottavat siirtämään suuremmat svingiremontit tuonnemmaksi.
”Suurin huoleni on se, että college golf pysäyttää kehityksen. Suurimpien lupausten pitäisi college-iässä tähdätä tulevaisuuteen. Se tarkoittaa yleensä sellaisten svingimuutosten läpikäymistä, jotka tietävät väliaikaisesti huonompia tuloksia mutta johtavat pitkällä tähtäimellä perustaltaan vankempaan ammattilaisuuteen.”
Haney ja australialaiset eivät ole ajatuksineen yksin. Golfliiton huippugolftoimintaa pitkään johtanut Janne Marvaila esimerkiksi kertoi jokin aika sitten, että osa hänen tuntemistaan kansallisia golfohjelmia vetävistä kollegoista suhtautuu nykyisin varsin penseästi suojattiensa yliopistoaikeisiin.
Kyse on vaikeista ja yksilöllisistäkin valinnoista. Joillekin suomalaisille yhdysvaltalainen yliopistomaailma voi tietää kulttuurisokkia, jollekin toisille taas heräämistä uudenlaiseen vastuunkantoon omasta tekemisestä.
Eikä kustannuspuoltakaan pidä unohtaa. Monessa tapauksessa stipendi johonkin parhaista yliopistoista voi olla paras ratkaisu kokonaisvaltaisen ja runsaasti kilpailukokemusta tarjoavan kehittymisen kannalta. Joskus kompromissien kanssa on on vain opittava elämään.
Ei siis suljeta ovia college-unelmilta. Mutta pidetään mielessä, että college-paikan saavuttaminen ei vielä ole tae mistään. Hyödyllinen askelma uralla eteenpäin se on vain siinä tapauksessa, että oma tekemisen nälkä säilyy ja että omat tavoitteet pysyvät kirkkaina silmien edessä.
