Anthony Baxterin dokumenttielokuvat ampuvat golfia kovilla. Juuri siksi niistä on hyvä ottaa opiksi.
Golf syntyi jokamiehen peliksi. Palloa lyötiin kaikki halukkaat tervetulleiksi toivottavilla yhteismailla. Kenttiä ei rakennettu, vaan ne löydetiin links-maan pinnanmuotojen ehdoilla. Eläimet huolehtivat lannoituksesta, kasvukaudella myös heinän pitämisestä lyhyenä.
Tässäkin paratiisissa oli käärme. Kaikki muuttui, kun raha alkoi puhua. Golf ei enää ollut itseisarvo, vaan siitä tuli väline. Peli myytiin markkinavoimille, jolloin mukaan saatiin myös korruptio ja ahneus.
Räikeimmissä tapauksissa golfhankkeita on viety eteenpäin ylimielisyydellä, joka on polkenut jalkoihinsa ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden periaatteet. Jopa alkuperäiskansojen vuosisatoja asuttamat elinympäristöt ja arvokkaat maailmanperintökohteet ovat olleet vaarassa.
Tämä on tarina, jota skotlantilainen tutkiva journalisti Anthony Baxter kertoo kahdessa 2010-luvulla valmistuneessa dokumenttielokuvassaan. Käy ilmi, että luksuskenttien ympärillä liikkuu niin paljon rahaa, että hankkeita vastustajien suut monessa tapauksessa tukitaan joko lahjuksin tai uhkauksin.
Ensimmäinen Baxterin elokuvista, You’ve Been Trumped, syntyi kun yhdysvaltalainen Donald Trump käänsi Skotlannin hallituksen pään ja sai sen myöntämään rakennusluvan kenttähankkeelle, jolle paikallisdemokratia oli näyttänyt kirkkaanpunaista valoa. Jälkimmäinen, runsas vuosi sitten ensi-iltansa saanut A Dangerous Game, palaa Trumpin kentähankkeen jälkitunnelmiin ja kyseenalaistaa vastaavia rakennushankkeita Kroatiassa, Kiinassa, Dubaissa ja Yhdysvalloissa.
Trump International Golf Course rakennettiin raharikkaiden leikkikentäksi lähelle Baxterin omia kotikontuja. Kyseessä on alue, joka vuosisatojen ajan oli taannut elinympäristön uhanalaisille kasveille ja eläimille ja tarjonnut yhteyden alkuperäiseen luontoon Aberdeenin rannikon asukkaille. Suojelualue ehti pitkään nauttia ”Site of Special Scientific Interest”-statusta.
Trump lupasi synnyttää 6 000 uutta työpaikkaa. Tähän mennessä niitä on syntynyt noin 200, ja näistäkin osa on osa-aikaisia, suuri osa matalapalkkaisia.
Elämäänsä synnyinsijoillaan jatkaa halunnut vanhus, nyt 90-vuotias nainen, pakotettiin tulemaan neljä vuotta toimeen ilman juoksevaa vettä.
Vesi on muillakin tavoin esillä dokumentissa A Dangerous Game. Sen mukaan golfkenttien kasteluun käytettävällä vedellä voitaisiin taata riittävä päivittäinen vesiannos 4,7 miljardille ihmiselle ympäri maailman.
Siinä on itsetutkistelun paikka, ja syy esimerkiksi siihen että Yhdysvaltain golfiitto USGA on viime vuosina kampanjoinut voimakkaasti kestävien kastelukäytäntöjen puolesta uuden TV-sopimuksen mahdollistamin resurssein.
Vettä kuluu silti edelleen, monesti täysin turhaan. Baxter näyttää, kuinka Las Vegasin tuntumassa golfkentän tekojärveen pumpataan kahdesti vuodessa noin seitsemän miljardia litraa vesijohtovettä, jotta pelaajilla ja kentän tuntumasta asunnon hankkineilla olisi silmäniloa. Tilanne on terveen järjen vastainen myös monilla aavikkokentillä.
Hieman huolestuttavaa on, että R&A:n vastikään syrjään astunutta ykkösmiestä Peter Dawsonia ei saatu yrityksistä huolimatta ottamaan kantaa ekologisesti arveluttaviin kenttähankkeisiin. Ei, vaikka R&A paperilla antaa ymmärtää kamppailevansa ekologisemman golfin puolesta.
Baxter ei onnistunut saamaan haastateltavaksi myöskään Greg Normania, joka on nokkamies ja keulakuva Dubrovnikin vanhan kaupungin kylkeen suunnitellussa mittavassa hankkeessa, jossa golf ja kiinteistörakentaminen lyövät kättä.
Kaupungin pormestari on liputtanut hankkeen puolesta, vaikka asiasta järjestetyssä kansanäänestyksessä 84 % vastaajista asettui rakentamista vastaan. Kansaa ei päättäjien mielestä tarvinnut kuunnella, koska äänestysprosentti oli jäänyt alle 50:n.
Äänestystulos ei suoraan kerro sitä, että valtaosa kaupunkilaisista olisi golfia vastaan. Pikemminkin se on ilmaus siitä, että Unescon maailmanperintökohteeksikin valittua kaupunkikokonaisuutta haluttaisiin kohdeltavan asiaankuuluvalla pieteetillä, perinteitä kunnioittaen. Kyseessä on yksi koko Adrianmeren arvokkaimmista maa-alueista, tärkeä osa kansakunnan henkistä perintöä.
Myös Kroatian hallitus on vastustuksesta huolimatta ottanut kannan, jonka mukaan golf- ja kiinteistökompleksin rakentaminen heijastusvaikutuksineen palvelisi kaikkien kansalaisten etua. Moni pitää ajatusta nurinkurisena, koska golfin harrastajien osuus kansakunnasta voidaan laskea promilleissa.
On helppo kuvitella, millaisia ajatuksia golfista hankkeen jääräpäinen eteenpäin vieminen tulisi aiheuttamaan. Sen sijaan on vaikea keksiä tapaa, jolla golfpeli voisi selvitä kiistasta voittajana. Itse peli tulisi rakentamisen myötä jälleen uhrattua ylimielisyyden ja härskiyden alttarille. Hyvästä bisneksestä tulisi huonoa politiikkaa lajin kannalta.
On helppo kuvitella, millaisia ajatuksia golfista hankkeen jääräpäinen eteenpäin vieminen tulisi aiheuttamaan.
Onni onnettomuudessa on, että Unesco on toistaiseksi asettunut päättäväisesti maailmanperintöä puolustamaan. Golfkenttähanke ei tule etenemään, ellei Kroatian hallitus pysty osoittamaan tapaa, jolla rakennushanke voidaan toteuttaa kulttuurisia arvoja vaarantamatta.
Baxterin elokuvat ovat yksi ilmaus niistä kriittisistä äänenpainoista, joita golf ajasamme on toistuvasti taipuvainen synnyttämään. Eikä aina aiheetta, on käsi sydämellä tunnustettava.
Mitä asialle olisi tehtävissä?
Hyvä uutinen on se, että paljon jo tehdäänkin. Erilaiset ympäristöohjelmat ohjaavat päivittäistä toimintaa suurella osalla golfkenttiä ympäri maailman, myös meillä Suomessa. Yhdysvalloissa puolestaan USGA on jo pitkään ollut viemässä golfia takaisin alkuperäisempään suuntaan, ennen kaikkea itse järjestämissään kilpailuissa. Myös biodiversiteetistä golfkenttien alueilla on alettu pitää entistä paremmin huolta. Monet golfkentät tarjoavat rakennetun ympäristön keskellä elinpiirin muuten uhanalaisille kasveille ja eläimille.
USGA:n viesti ruskeiksi kulottuneista karheikoista ja väylistä ”uutena vihreänä” kannattaa ottaa tosissaan, kun mietitään tapoja, joilla lajin julkikuvaa ja ympristökuormitusta voidaan hallitusti ohjailla.
Suomessakin golfareita on jo vuosikymmeniä hemmoteltu valtaosilla kentistä tavalla, jota ei joka suhteessa voida pitää perusteltuna. Pelin perusolemus säilyy vahingoittumattomana, vaikka kenttien hoitotasosta tingittäisiinkin. Kyse on paljolti tottumuksesta.
Olisiko ”luomugolfista” ja ympäristöystävällisyydestä jopa bisnesideaksi ajassa, jossa yhä useampi nousevien sukupolvien kasvatti vannoo kestävän kehityksen nimeen?
Ensiarvoisen tärkeää lajin hyvinvoinnin kannalta on pitää muillakin rintamilla mahdollisimman hyvää huolta yhteiskuntasuhteista niin mikro- kuin makrotasollakin. Vain sillä tavoin golfjunan rattaat pysyvät rasvattuina. Donald Trumpin ja hänen hengenheimolaistensa osoittama arroganssi sen sijaan on ruostetta, hiekkaa ja kiviä noissa samoissa rattaissa.
Ylimielisyyttä ja rikoksia yhteisen ympäristömme turmelemiseksi tai rajallisten luonnonvarojen haaskaamiseksi ei voi eikä pidä antaa anteeksi. Siksi Baxterin kaltaisia vahtikoiria tarvitaan, vaikka elokuva tekisikin katsojat vihaisiksi. Tuota vihaa, hämmennystä ja häpeää pitäisi myös ja ennen kaikkea golfin ystävien tuntea Baxterin esiin nostamien epäkohtien äärellä. Se olisi merkki terveestä itsesuojeluvaistosta.
Ikävä kyllä Trumpin Skotlannin-retken synnyttämä julkisuus ei ole aina toiminut toivotulla tavalla.
”Kaikki nuo tollot, jotka ovat olleet nostattamassa kohua Skotlannissa, ovat tehneet hankkeestani paljon onnistuneemman kuin osasin edes kuvitella”, sanoo Trump itse.
Ylimielisyys on toisaalta kääntymässä myös Trumpia vastaan. Gofyhteisö on puolestaan alkanut nähdä hänessä tollon, joka valtapiiriin kuuluville kentille ei lajin arvokilpailuja enää haluta viedä.
