Augusta Nationalia pidettiin golfin vuoden 1996 olympiahankkeen valttikorttina. Se osoittautui kuitenkin mustaksi pekaksi.
Augusta Nationalin klubitalolla järjestettiin lokakuusssa 1992 itsevarmuutta huokuva lehdistötilaisuus. Atlantan olympialaisten järjestelytoimikunnan, Yhdysvaltain olympiakomitean, USGA:n, PGA Tourin, LPGA Tourin ja World Amateur Golf Councilin edustajat olivat saapuneet kertomaan, että golf on mitä todennäköisimmin mukana vuoden 1996 olympialaisissa.
Kytkintä golfin olympiaesiintymiselle oli nostettu jo Barcelonan vuoden 1992 olympialaisten ohjelmaa rakennettaessa. Itse Juan Antonio Samaranch, Kansainvälisen Olympiakomitean pitkäaikainen puheenjohtaja, puolsi ajatusta lämpimästi. Olihan laji vetovoimainen ja siinä liikkui paljon rahaa.
Barcelonassa ei pelattu golfia. Yksi suurimmista syistä oli se, että sen paremmin lajin huiput kuin sen kattojärjestötkään eivät lähteneet varauksettomasti hankkeen taakse.
Siemen oli kuitenkin kylvetty. Niinpä golfin puolesta alettiin lobbailla uudestaan heti vuonna 1990, jolloin saatiin tieto Atlantan kisaisännyydestä vuodelle 1996.
USGA:n (Yhdysvaltain golfliiton) markkinointijohtaja Robert L. Seagren palkkasi konsultin rakentamaan golfille entistä tiiviimpää yhteistä rintamaa ja silottamaan lajin tietä olympialaisiin.
50 000 dollaria laskuttanut lakimieskonsultti sattui olemaan Robert Helmick, Yhdysvaltain olympiakomitean puheenjohtaja ja kansainvälisen Olympiakomitean varapuheenjohtaja. Kaiken lisäksi hän oli Atlantan kisojen ohjelmatoimikunnan jäsen.
KOK katsoi Helmickin vaarantaneen riippumattomuutensa. Hän sai lähteä luottamustoimistaan.
Myöhemmin samana vuonna World Amateur Golf Council, KOK:n tunnustama kattojärjestö, päätti hakea lajille olympiapaikkaa. Yhteistyötä lajin sisällä oli jo tiivistetty Hemlickin luonnostelemalla tavalla.
Moni piti lajin läpimenoa KOK:ssa enää pelkkänä muodollisuutena.
Golfin mukaansaamiseksi teki hartiavoimin työtä myös Billy Payne, olympialaisten järjestelytoimikunnan nokkamies. Hän puhui puolelleen Augusta Nationalin tuoreen puheenjohtajan Jackson T. Stephensin.
Kaksikon unelmissa kauneudestaan tunnettu golfkenttä välittäisi lajista positiivista kuvaa ympäri maailman ja saisi houkuteltua paikalle myös suuren joukon kentän entuudestaan tuntevia huippuammattilaisia.
Augusta National tekikin myönteisen vaikutuksen lukuisiin KOK:n jäseniin, joita Payne ja Stephens kutsuivat kanssaan pelaamaan.
Kun lokakuun 1992 lehdistötilaisuus oli ohi, valtamediat olivat tarttuneet golfjärjestöjen koukkuun. Moni piti lajin läpimenoa KOK:ssa enää pelkkänä muodollisuutena. Samaranchinkin tiedettiin tokaiseen Paynelle ja Harvey Schillerille, Yhdysvaltain olympiakomitean pääsihteerille, että golfin saaminen mukaan ”kuulosti hyvältä ajatukselta”.
Kaikkien mielestä se ei ollut hyvä ajatus.
Samaranch itsekin alkoi olla haluton ottamaan uusia lajeja mukaan. Niinpä alustavissa keskusteluissa golfille väläyteltiin KOK:n suunnalta tilaa vain siinä tapauksessa, että Atlantan ohjelmaan raivattaisiin tila myös naisten jalkapallolle. Tasa-arvon nimessä.
Samainen kysymys tasa-arvosta ja olympialaisista ihanteista nousi lopulta siksi kipupisteeksi, joka teki golfunelmasta pannukakun.
Mustia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle. Atlantan kaupunginvaltuusto tyrmäsi marraskuisessa kokouksessaan ajatuksen siitä, että olympialaisissa pelattaisiin klubilla, joka vasta äskettäin oli hyväksynyt ensimmäisen mustan jäsenekseen ja joka yhä piti ovet suljettuina juutalaisilta ja naisilta.
Useille KOK:n arvovaltaisille jäsenille vasta tässä vaiheessa kantautunut tieto Augustan jäsenpolitiikasta oli kuin märkä rätti kasvoille.
KOK:n hallituksen ainoa yhdysvaltalaisjäsen Anita DeFrantz, itsekin musta, oli jo aiemmin ilmaissut vastalauseensa ajatukselle Augustan valitsemisesta pelinäyttämöksi.
”Kilpailu tulisi pitää paikassa, jonne koko maailma on aidosti tervetullut ennen kisoja ja niiden jälkeen. Etuoikeudesta järjestää tapahtuma seuraa myös velvollisuuksia.”
Vuosi oli häsin tuskin ehtinyt vaihtua, kun Samaranch lausui italialaislehden haastattelussa, että golfia tuskin nähtäisiin Atlantan olympialaisissa.
Kun myös Atlantan pormestari Maynard Jackson oli vetänyt tukensa golfilta, Billy Payne esikuntineen joutui antamaan periksi. Anomus golfin mukaansaamisesta vedettiin pois.
”Etuoikeudesta järjestää tapahtuma seuraa myös velvollisuuksia.”
Vaikka tapahtumat jättivät Paynen mukaan pahan maun suuhun, kädenvääntö golfin puolesta ei hänen kannaltaan jäänyt tuloksettomaksi. Kun kymmenen vuotta kisoista oli kulunut, Billy Payne aloitti yhä jatkuvan kautensa Augusta Nationalin puheenjohtajana, yhtenä golfin vaikutusvaltaisimmista toimijoista. Jäseneksi hänet oli otettu pian olympialaisten jälkeen.
Mielenkiintoista on, että vuoden 1996 kaavaillun golfkilpailun edustuskelpoisuutta koskevassa äänestyksessä WAGC (International Golf Federationin edeltäjä) päätti, että amatöörit voivat olla mukana ammattilaisten rinnalla. Rio-hanketta vuonna 2008 käynnistettäessä sen sijaan kävi nopeasti ilmi, että kilpailu olisi tarkoitettu vain ammattilaisille. Raha ei haise, mutta puhua se osaa.
Golfin ja jalkapallon välissä hevoskaupoissa golfille jäi lyhyt tikku käteen. Naisten jalkapalloa Atlantassa sen sijaan pelattiin, ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa.
Lue myös:
* Pariisin olympialaiset 1900 – maailmannäyttelyn varjossa
* Saint Louisin olympialaiset 1904 – yllätysvoittaja Kanadasta
* Lontoon olympialaiset 1908 – R&A ei innostunut
Pääkuva: Taiteilija Michel Delacroix teki oman versionsa vuoden 1996 olympiajulisteeksi olympialaisten satavuotisen historian kunniaksi.
