Lähes kaikki golfin ystävät tunsivat Paul Trevillionin nimen 1960- ja 1970-luvuilla. Hänen Daily Expressille laatimansa opetukselliset sarjakuvat levisivät ympäri maailman. Oikeudet ostaneita julkaisuja oli parhaimmillaan lähes 400. Trevillionin apuna ja mannekiinina jymymenestyksessä oli uransa huipulla ollut Gary Player.
Golfin Trevillion oli ensimmäisen kerran ottanut aiheekseen, kun skotlantilainen Evening Citizen pyysi häntä laatimaan Peter Allisin kanssa sarjan piirrosstrippejä, joissa Allis näytti kuinka Open Championshipia pian isännöivän Royal Troonin kenttä olisi viisainta pelata.
Erityisesti liikkeen vaikutelman luomisessa Trevillion oli alusta alkaen poikkeuksellinen kyky.
Kävi nopeasti selväksi, että Trevillionilla oli harvinaislaatuinen kyky tavoittaa lajin ja kohteensa olemus – oli kyse sitten golfista, koripallosta, baseballista, kriketistä, nyrkkeilystä tai hänen lempilapsestaan jalkapallosta. Erityisesti liikkeen vaikutelman luomisessa Trevillion oli alusta alkaen poikkeuksellinen kyky. Myöhemmin häneen liitettiinkin yleisesti ”Master of movementin” titteli.
Gary Playerin kanssa laadittu opetuksellinen sarjakuva oli mailmanmenestys.
Golfia Trevillion ei lajina kunnolla tuntenut ennen kuin ryhtyi yhteistyöhön Gary Playerin kanssa. Niinpä Daily Express halusi pelata varman päälle ja lähetti Trevillionin viikoksi kolme kertaa Open Championshipissa toiseksi sijoittuneen ja Ryder Cupissakin pelanneen Dai Reesin oppiin.
”Tuon viikon jälkeen en vieläkään osannut pelata. Mutta olin oppinut kaiken mahdollisen golfista.”
Daily Expressin lisäksi Trevillionin palveluksia haluttiin Daily Mirrorissa, The Sunissa, The Daily Telegraphissa ja The Timesissa. Yhdysvalloissa hän sai kokeilla kykyjään muun muassa Coca-Colan, adidaksen, Umbron, NFL:n, NBA:n ja Nascar-sarjan markkinoinnissa.
Mark McCormackin, IMG-yhtiön luoneen legendaarisen agentin ja promoottorin, kanssa Trevillion teki myös yhteistyötä. Alku oli hankala, sillä kun Trevillion tarjosi palveluksiaan Arnold Palmeriin ja Jack Nicklausiin liittyen, McCormack totesi kylmästi, että ei ole kiinnostunut. Hänen mukaansa ”Jack ja Arnie myyvät itse itsensä”.
Myöhemmin tuuli kääntyi, ja McCormack tarjosi Trevillionille vakinaista työtä.
Trevillion saapui Yhdysvaltoihin ja hämmästeli hänelle osoitetun työhuoneen kokoa.
”Tämä onkin kuuden hengen huone. Teemme sinusta golfin Walt Disneyn, joka vain antaa ohjeet tiimilleen.”
Trevillion ei innostunut ajatuksesta. Hän halusi säilyttää vapautensa ja jatkaa luomista omin käsin.
Tony Jacklinin ja Lee Trevinon kaltaisten tähtien kanssa Trevillion teki myös jonkin aikaa läheistä yhteistyötä. Erityisen hyvin hän tuli toimeen Trevinon ja tämän huumorintajun kanssa.
Trevillion muisteli mielellään kommenttia, jonka Trevino heitti hänen harjoitteluaan sivusta seuranneelle ja jonkin poikkipuolisen huomautuksen tarjonneelle John Jacobsille, maineensa huipulla olleelle golfvalmentajalle.
”Montako majoria sinä oletkaan voittanut, John?”
Jacobs vetäytyi vähin äänin syrjemmälle.
Vuosien vieriessä Trevillion alkoi pohtia pelaavien ammattilaisten haavoittuvuutta putterin varressa. Jo Peter Allisin kohdatessaan häntä oli askarruttanut luonnonlahjakkuuden rekisterikilpi, jossa luki ”3 PUTT”. Miten oli mahdollista, että majesteetillisesti ja itsevarmasti tiiauspaikalta viheriölle asti etenevät huiput olivat griinillä äkisti kuin ”vanhoja rouvia kävelykeppeineen”. Miksi niin moni vain hieman yli metrin mittainen putti meni ohi?
Trevillion kehitti oman tekniikan, jota hän alkoi markkinoida Golf Illustrated -lehdessä julkaistuissa jutuissaan.
Miten oli mahdollista, että majesteetillisesti ja itsevarmasti tiiauspaikalta viheriölle asti etenevät huiput olivat griinillä äkisti kuin ”vanhoja rouvia kävelykeppeineen”.
Trevillion uskoi, että pelaajalla on sitä parempi tuntuma palloon, mitä lähemmäs sitä hän on kumartunut. Hän lyhensi omaa putteriaan viidellä tuumalla ja pudotti alemman käden selvästi ylempää alemmaksi niin että käsien väliin jäi leveä aukko. Ylempi käsi toimi saranana, alempi laittoi heilurin lailla pallon matkaan. Tekniikka oli kuin käänteiskuva biljardilyönnistä, josta Trevillion oli ajattelussaan hakenut vauhtia.
Harjoiteltuaan muutaman viikon Trevillion onnistui lyömään tuhat puttia peräkkäin reikään neljän jalan matkalta. Vähitellen hän onnistui suorituksessa päivästä päivään, missaamatta ainuttakaan puttia.
”Neljän jalan putissa ei oikeastaan ole kysymys mistään muusta kuin suoran linjan vetämisestä pallon ja reiän välille. Minulle piirtäjänä suoran viivan vetäminen ei milloinkaan ole ollut ongelma.”
Hän oli niin vakuuttunut tekniikastaan, että alkoi pitää itseään maailman parhaana puttaajana lyhyiltä matkoilta. Lopulta hän löi Golf Illustratedin sivuilla vetoa siitä, että päihittäisi samaiselta matkalta kenet tahansa. Panokseksi hän laittoi tuhat puntaa.
Joitakin haasteotteluita käytiin. Trevillion voitti kaikki, usein jo parin putin jälkeen. Lopulta hän oli valmis kohtamaan Colin Montgomerien. Potissa olisi ollut miljoona puntaa, kaikki hyväntekeväisyyteen. Kohtaaminen jäi haaveeksi.
R&A:lle Trevillionin opetusjutut ja vedonlyönnit olivat liikaa. Hän menetti amatööristatuksensa.
Vuonna 1934 Tottenhamissa Lontoon pohjoisreunalla syntynyt Trevillion on vuosikymmenien varrella opittu tuntemaan nahkaisesta lierihatustaan ja villaisista pulisongeistaan. Itseään hän luonnehtii ”hulluksi neroksi”.
Koomikkonakin Trevillion on esiintynyt, ja laulanut levyllä. Moni pitää häntä maailman parhaana urheiluun keskittyneenä piirrostaiteilijana.
Kiistaton maailmanmestaruuskin Trevillionilla on. Se tuli aikoinaan nopeussuutelusta.
Trevillionin kumara tekniikka ei milloinkaan lyönyt kunnolla läpi sen paremmin kilpa- kuin harrastegolfissakaan. Ensimmäisenä eurooppalaisena LPGA Tourille yltänyt Vivien Saunders tosin kehitti tekniikasta oman versionsa, johon jonkin aikaa turvautui. Suomen viheriöillä Ben Sayers -mailamerkin Trevillionin opein kehitämä Pencil Putter nähtiin todennäköisesti ainoastaan Suomen Golflehden edesmenneen Baarimestarin ja sittemmin tämän jutun kirjoittajan kädessä.
1990-luvulle tultaessa alkoi kuitenkin tapahtua. Sam Torrance oli ensimmäisten joukossa esittelemässä puttaustekniikan, jossa ylempi ja alempi käsi olivat kaukana toistaan, mutta nyt päinvastoin kuin Trevillionilla poikkeuksellisen pitkän putterin varrella. Ylempi käsi oli lisäksi tuettu joko leukaan tai rintakehään. Alettiin puhua harjanvarsiputtereista (broom handle), joiden rinnalle aikanaan tulivat myös hieman alemmas tuettavat niin sanotut napaputterit (belly putter). Molemmat tekniikat osoittautuivat niin tehokkaiksi lääkkeiksi yips-vaivaan ja kaiken lisäksi niin poikkeaviksi perinteisen golflyönnin näkökulmasta, että USGA ja R&A kaikessa viisaudessaan päättivät kieltää niiden käytön vartaloon tuettuna. Kenties Trevillion oli kuin olikin oikeassa…
