• Koti
  • Ajassa
  • Pelin henki
  • Kentät
  • Kilpagolf
  • Pelaaminen
  • Puntarissa
  • Spike Bar
Spikebar
Pelin henki 0

Kun intohimo kuolee

Janne Tarmio · 30.6.2017


Golfin pelaaminen työkseen vaikuttaa helposti unelma-ammatilta. Tarvitsee vain lyödä palloa ja kuitata lopulta palkinnoksi satojen tuhansien ellei peräti miljoonien palkintosekki.

Todellisuudessa golfammattilaisen arki on usein kamppailua omien epäluulojen, turhautumisten, jopa pelkojen kanssa. Kun kaikki ei mene niin kuin unelmissa, yksinäiset yöt nuhruisessa hotellissa voivat kääntyä painajaismaiseksi painiksi oman keskinkertaisuuden tai ainakin epätäydellisyyden hyväksymisen kanssa.

Pitkänhuiskea ja palloa vastustamattomasti matkaan piiskannut Tom Weiskopf on malliesimerkki sisäisen taistelun kuluttavasta voimasta. Parhaimmillaan voittamaton jenkki opittiin tuntemaan raivopäänä, joka poltti ankaralla itsekritiikillään itseltään peli-ilon. Mikään ei tahtonut riittää.

”Tom Weiskopf on mitä luultavimmin Yhdysvaltain pahiten väärinymmärretty pelaaja”, kirjoitti Peter Dobereiner jo 1980-luvulla. ”Suurin syy taitaa olla se, että hän ei itsekään ymmärtänyt itseään.”

Golf ei milloinkaan ollut elämäni tärkein juttu. Se oli vain tapa päästä kiinni asioihin, joita eniten halusin.

Weiskopf on myöhemmin kertonut vaikeuksistaan tulla toimeen maineen ja median kanssa. Lisäksi hän ilmaisi toistuvasti katuvansa sitä, ettei käyttänyt niitä lahjoja joita Luoja oli hänelle suonut.

”Golf ei milloinkaan ollut elämäni tärkein juttu. Se oli vain tapa päästä kiinni asioihin, joita eniten halusin: minulle räätälöityjä haulikoita ja kiväärejä, hienoimpia kiikaritähtäimiä ja niin edelleen. Ja nälkäkin puuttui. Kun lopulta tajusin, mitä peli olisi vaatinut, oli jo liian myöhäistä.”

”Ongelmani oli se, että halusin olla täydellinen. Jos pelasin 66 tai 65 mutta löin palloa vetelästi, se ei tuntunut miltään. Halusin lyödä jokaisen lyönnin mahdollisimman hyvin. En sietänyt puolivillaisuutta.”

Alkoholikin tuli mukaan kuvaan. Ja metsä veti puoleensa. Niin vahvasti, että Weiskopf käänsi kerran jopa selkänsä Ryder Cup -edustukselle.

Kesällä 1973 Weiskopf eli kuitenkin kahdeksan viikon jakson, jolloin kykeni olemaan sinut itsensä kanssa. Oma isä oli kuollut aiemmin samana vuonna ja Tom halusi näyttää ettei isä ollut turhaan uskonut tuohon asti alisuoriutuneen pojan pelaamiseen.

Weiskopf voitti viidesti ja oli U.S. Openissa kolmas. Kruunuksi tuli Claret Jug Troonissa pelatussa Open Championshipissä.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Weiskopf on opittu tuntemaan ennen kaikkea golfkenttien suunnittelijana. Tavaramerkiksi ovat tulleet päälle lyötävissä olevat par neloset, joita yksikään nykyarkkitehti ennen häntä ei ollut suosinut.

”Olen suunnitellut 66 kenttää ja jokaisella on ainakin yksi draivilla tavoitettavissa oleva par nelonen.”

Peter DobereinerTom Weiskopf
Jaa Tweet

Katso myös

  • Pelin henki

    Mustaa valkoisella

  • Pelin henki

    Oikullisuuden puolesta

  • Pelin henki

    Mitä maksaa Challenge Tour -kausi kortittomalle pelaajalle?

Olemme Facebookissa

Uusimmat päivitykset

  • Vierumäellä taas

    8.8.2022
  • Mustaa valkoisella

    30.11.2021
  • Vierumäki Finnish Challenge -tunnelmia kuvina

    13.8.2021
  • Gant Ladies Openissa bongattuja

    18.7.2021
  • Tunnelmia Tournament Players Championshipistä

    4.6.2020
  • Oikullisuuden puolesta

    21.8.2017

Arkistot

  • elokuu 2022
  • marraskuu 2021
  • elokuu 2021
  • heinäkuu 2021
  • kesäkuu 2020
  • elokuu 2017
  • heinäkuu 2017
  • kesäkuu 2017
  • toukokuu 2017
  • huhtikuu 2017
  • maaliskuu 2017
  • helmikuu 2017
  • tammikuu 2017
  • joulukuu 2016
  • marraskuu 2016
  • lokakuu 2016
  • syyskuu 2016
  • elokuu 2016
  • heinäkuu 2016
  • kesäkuu 2016
  • toukokuu 2016
  • huhtikuu 2016
  • maaliskuu 2016
  • helmikuu 2016
  • tammikuu 2016
  • joulukuu 2015
  • Spike Bar

© 2015 Janne Tarmio/Viestintä Tarmio Oy