Lähtölaskenta ensi viikon perjantaina alkavaan Ryder Cupiin on jo hyvän aikaa ollut käynnissä. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, että Euroopan ja Yhdysvaltain joukkueiden kohtaamisesta on tullut golfmedian ylivertainen lempilapsi.
Yleisökin saa sitä mitä haluaa. Ryder Cup on golfviihdettä parhaimmillaan. Pelaajat syttyvät joukkueidensa jäseninä suorituksiin, joita he eivät kentällä yleensä muista itseltään vaatia. Ja reikäpeliformaatti tekee jokaisesta ottelusta pienoisnäytelmän, jossa yllättävillekin juonenkäänteille on tilaa.
Ylilyönneiltäkään ei tunnelman tiivistyessä aina vältytä. Siksi oli virkistävää lukea Jack Nicklausin viimeviikkoisia ajatuksia.
”Ryder Cupista tehdään mielestäni isompi juttu kuin sen pitäisi olla.”
Itse tulkitsin Nicklausin viestiä niin, että hän halusi painottaa perinteisten majoreiden arvoa pelaajien keskinäisten voimasuhteiden lahjomattomana mittarina. Ryder Cupin merkitys on Nicklausin mielestä toisaalla. Se on hänelle hyvän tahdon tapahtuma, jonka ei pitäisi rappeutua sodaksi kahden joukkueen välillä.
Ryder Cupissa itse golf on Nicklausille tärkeää, ei se kumpi puoli voittaa tai häviää.
Parhaiten Ryder Cup palvelee lajia yhteisöllisenä ja elämyksellisenä kokemuksena, rakkaudenosoituksena vuosisataisen pallopelin parhaille perinteille.
Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan näin. Parhaiten Ryder Cup palvelee lajia yhteisöllisenä ja elämyksellisenä kokemuksena, rakkaudenosoituksena vuosisataisen pallopelin parhaille perinteille.
Tällä vuosituhannella Ryder Cupista on tullut pelaajille ja kannattajille miltei elämän tai kuoleman kysymys. Häviäjistä on tehty pettureita, voittajista ylivertaisia sankareita.
Ehkä on Tommi Melenderin lailla hyvä pysähtyä pohtimaan, voisivatko myös häviäjät olla voittajia.
”Häviäjät eivät saa korkata samppanjapulloja mestaruuden kunniaksi, mutta pääsevät kiinni niihin realiteetteihin, jotka lyhyttä täälläoloamme luonnehtivat… Voitot luovat kuolemattomuuden harhan, valheellisen käsityksen voimastamme ja merkityksestämme, mutta tappioiden hetkellä meillä on mahdollisuus ymmärtää jotain olennaista ja tärkeää, nähdä asiat oikeassa mittakaavassa.”
Melenderin mukaan vain moukat janoavat voittoja ja mestaruuksia. Urheilun ystävän olisi opittava ymmärtämään myös kilvoittelun perimmäinen arvo. Niinpä hän toivookin, että joku ”hyveellinen totuudenpuhuja” antaisi kerrankin verenhimoisen suuren yleisön kuulla kunniansa.
”Olisitte kiitollisia siitä, että vuodatamme viimeisen hikipisaramme järjestääksemme teidän tylsään, turvalliseen ja tasapaksuun elämäänne (- -) jännityksen hetkiä. Älkää tulko vaatimaan meiltä enempää, saatte syyttää vain itseänne, jos olette liian typeriä ja ahneita eläytymään tappioihin ja ymmärtämään niiden arvoa.”
Melenderin kaltaiselle ajattelijalle jokaisessa urheilutapahtumassa on eväät juhlaan tai pyhitykseen, lopputulokseen katsomatta. Mikä tärkeintä, tappiot voivat tehdä meistä valmiimpia kohtamaan ajatuksen kuolemasta.
Elämä jatkuu – täysin riippumatta siitä kuinka ensi viikon Ryder Cupissa käy.
Tekstiotteet ovat Tommi Melenderin esseestä Miesten peli (julkaistu kokoelmassa Kuka nauttii eniten).
