Donald Trumpin öykkärimäisiäkin piirteitä sisältänyt kampanjointi Yhdysvaltain presidentiksi tai ainakin republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi on hämmentänyt maailmaa jo useiden kuukausien ajan.
Se ei ole mikään yllätys niille, jotka ovat seuranneet Trumpin seikkailuja bisnesmaailmassa, myös golfbisneksen. Tuloksia on syntynyt, mutta ei aina poliittisesti korrektisti.
Esimerkiksi Trumpin moderni links Aberdeenin seudulla Skotlannissa on saanut kenttänä osakseen runsaasti suitsutusta. Tapa, jolla kenttäprojekti vietiin loppuun ei sen sijaan ansaitse korkeita tyylipisteitä. Paikkakunnalla Trumpin kyynärpäätaktiikka herätti paljon pahaa verta. Golfista tuli taas silmätikku, viimeisiä luonnonvaraisina säilyneitä links-maita ylimielisesti hyväkseen käyttävä, ekologiset ja sosiaaliset näkökohdat taloudelliselle hyödylle uhraava ahne peto.
Tuloksia on syntynyt, mutta ei aina poliittisesti korrektisti.
Trump on hyvin ajoitetuilla väliintuloillaan onnistunut rakentamaan ympärilleen miljardien dollarien kiinteistöbisneksen. Golfkenttiäkin on omaan portfolioon kertynyt 18. Luku on tuskin sattuma.
Voi perustellusti sanoa, että Trump on tehnyt sijoituksillaan golfille paljon hyvää. Sen sijaan se, että nuo kentät henkilöityvät juuri häneen, on vähemmän mairittelevaa golfyhteisön kannalta.
PGA Tourin, R&A:n ja LPGA Tourin kaltaiset tahot ovat joutuneet hankalaan välikäteen, kun Trump on päästellyt suustaan mielipiteitään, joita monet tervejärkiset pitävät niljakkaina sammakkoina – oli kommenteissa sitten kyse muslimeista, meksikolaisista tai golfkentille mielivistä tavallisista kansalaisista.
Trumpin ajattelussa hyvää maailmassa tulisi jakaa lähinnä rikkaimpien, menestyneimpien ja vahvimpien kesken. Siksi golfin kaltainen peli tulisi jättää tavoittelemisen arvoiseksi etuoikeudeksi, palkinnoksi noususta riittävän korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan.
Tuollainen ajattelu on kuin märkä rätti yhdysvaltalaisen golftoimialan kasvoille. Se on koko 2000-luvun ponnistellut nimenomaan golfin tuomiseksi mahdollisimman laajojen kansankerrosten ulottuville.
Ongelmalliseksi asiavyyhden tekee se, että kilpagolfia sen terävimmällä huipulla pelataan useilla Trumpin omistukseen kuuluvilla kentillä. Niinpä PGA Tour ilmaisikin joulukuussa tyytymättömyytensä Trumpin julkituomiin mielipiteisiin.
”Seisomme edelleen jo aiemmin ilmaisemamme käsityksen takana. Donald Trumpin kommentit sotivat omaa näkemystämme vastaan, jonka mukaan golfkenttien tulee olla ympäristö, joka toivottaa kaikki halukkaat tahot tervetulleiksi.”
Women’s British Open pelattiin kesällä 2015 Trumpin omistukseen jokin aika sitten siirtyneellä Turnberryn kentällä. Ei olisi pelattu, jos pelivaraa kentän vaihdon vaatimille järjetelyille olisi ollut enemmän, vakuutti LPGA Tour tiedotteessaan kilpailun aikoihin.
Miesammattilaisten Open Championshipin järjestelyistä vastaava R&A joutui myös kiusalliseen tilanteeseen. Turnberry on vakiojäsen Open-kenttien vakiokierrossa, niin sanotussa Open rota’ssa, mutta majorin paluusta maineikkaalle Ailsa-kentälle ei vielä ole tehty päätöstä. Kilpailukalenterin sanotaan olevan niin täysi, että varhaisin mahdollinen ajankohta olisi kesä 2022. R&A haluaa ilmiselvästi lisää harkinta-aikaa.
USGA:lla ja PGA of Americalla on samansuuntainen ongelma. PGA veti jo viime syksynä Trumpin kentältä pois oman Grand Slam of Golfinsa, ja kilpailu jäi kokonaan pelaamatta.
Vuoden 2022 PGA Championship, yksi golfvuoden majoreista, on jo aikaisemmin päätetty pelata Trumpin Bedminster-kentällä. Siirretäänkö se muualle, jää nähtäväksi. Bedminster on sama kenttä, jolla on tarkoitus pelata kesän 2017 Women’s U.S. Open. Kilpailun järjestelyistä vastaava USGA joutuu sekin puntaroimaan omaa asennoitumistaan Trumpiin lähitulevaisuudessa.
PGA Tourin ja Trumpin suhde oli viime viikonloppuna valokeilassa, kun kiertue vieraili Doralin golfkeskuksessa, josta Trump on muokannut yhden kiertueen näyttävimmistä pysähtymispaikoista. Kiertueen komissaari Tim Finchem oli aiemmin ilmoittanut, että PGA Tour joutuu sopimattomina pitämiensä Trumpin kommenttien vuoksi harkitsemaan uudelleen maineikkaan Blue Monsterin soveltuvuutta kilpailun pitopaikaksi tämänkertaisesta tapahtumasta eteenpäin.
Presidentiksi nousseen Trumpin avulla golf saisi epäilemättä runsaasti tilaa eri medioissa. Kysymys kuuluukin, olisiko tuollainen julkisuus sitä, mitä golfpiireissä tällä hetkellä toivotaan.
Trump ei ole antanut tuollaisten kommenttien hetkauttaa itseään. Hän sanoo Doralin olevan muutenkin täyteen buukattu ja muistuttaa siitä, että hän on vasta jokin aika sitten tehnyt kiertueen kanssa kymmenvuotisen sopimuksen. Sen pitävyys voidaan hänen mukaansa tarkistuttaa oikeussalissa. Syystä tai toisesta Finchem oli viikonloppuna varovaisen ympäripyöreä kommenteissaan.
Mitä jos Trumpista tulee kuin tuleekin presidentti?
Ainakin yhdysvaltalainen golftoimiala osuisi kertaheitolla napakymppiin pyrkimyksessään herättää poliittisten päättäjien huomio. Trump on jo ehtinyt luvata, että hän pyrkisi käyttämään golfkierroksia hyväksi yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden ajamiseen päättäjien kesken, ei ainoastaan Obaman tavoin viettäkseen aikaa ystävien parissa.
Presidentiksi nousseen Trumpin avulla golf saisi epäilemättä runsaasti tilaa eri medioissa. Kysymys kuuluukin, olisiko tuollainen julkisuus sitä, mitä golfpiireissä tällä hetkellä kaivataan. Sopiiko Trump monessa suhteessa moukkamaisine ja samalla elitismin puolesta liputtavine tyyleineen rakentamaan kuvaa 2000-luvun golfharrastajasta?
Trumpin kanssa golfkentällä liikkuneet ovat sitä mieltä, että ainakin kiinteistömogulin nuhteettomus golfsääntöjen noudattajana on varsin kyseenalainen. Esimerkiksi Alice Cooper ja Samuel L. Jackson ovat julkisuudessa kutsuneet Trumpia sääntöhuijariksi.
ESPN-yhtiön Rick Reilly menee vielä pitemmälle.
”Mitä fuskaamiseen tulee, hänen arvosanansa on 11 asteikolla yhdestä kymmeneen.”
Onko siis niin, että presidentiksi yltäessään Trump tulisi entistäkin näkyvämmin heittäneeksi golfalan viimeaikaisille ponnisteluille terveisiä paikasta, jota Nick Faldo aikoinaan kutsui nimellä ”heart of my bottom”? Se sopisi kuvaan, kun tietää mitä sana ”trump” brittislangissa tarkoittaa.