Spikebarin uusi juttusarja nostaa esiin golfkenttiä, jotka sopivat kohteiksi once in a lifetime -tyyppiselle matkalle. Ne edustavat golfia elämyksellisimmillään, usein myös perinnetietoisimmillaan. Ne ovat kenttiä, joiden vuoksi ei ainoastaan kannata poiketa vaivattomimmalta matkareitiltä, vaan jotka ovat jo itsessään pitkänkin matkan arvoisia. Puhutaan siis kentistä, jotka hyvän ruoan maailmassa vastaisivat kolmen Michelin-tähden ravintolaa.
Ensimmäisenä vuoroon pääsee Skotlannin ylämailla sijaitseva Royal Dornoch. Täällä ollaan kirjaimellisesti tallattujen polkujen ulottumattomissa, kaukana syrjämailla useimpien skotlantilaistenkin mielestä.
Nämä seudut tunnetaan viskistään ja Lapinkin mieleen tuovista tuntureistaan. Ja kuten Lapissa, huonolla onnella mäkärät voivat täälläkin yllättää kesken kauneimman kesän. Valoa 58. leveyspiirin tuntumassa on lähes yhtä pitkään tarjolla kuin eteläisimmässä Suomessa.
”Yksikään golfari ei ole suorittanut opintojaan loppuun ennen kuin on pelannut Royal Dornochin ja perehtynyt sen saloihin.”
Edinburghista tai Glasgow’sta tänne pohjoiseen Skotlantiin ajaa useita tunteja, edelleenkin, vaikka päätiet ovat jo monta luokkaa paremmat kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten.
Maisemat ovat niin komeat, että moni varaa siirtymiseen mieluummin koko päivän. Välillä voi pysähtyä vaikkapa Loch Nessin rannoille sitä maineikasta hirviötä tähystelemään. Kalamiehille puolestaan löytyy maineikkaita lohi- ja taimenjokia.
Mitä perillä on luvassa?
Herbert Warren Wind, yksi kaikkien aikojen maineikkaimmista golfkirjoittajista, ilmaisi oman käsityksensä villin kauniista kentästä näin:
”Yksikään golfari ei ole suorittanut opintojaan loppuun ennen kuin on pelannut Royal Dornochin ja perehtynyt sen saloihin.”
Tom Watson, links-golfiin rakastunut viisinkertainen Open-voittaja ja Royal Dornochin kunniajäsen, on yhtä vakuuttunut kentän ainutlaatuisuudesta:
”Hauskinta mitä olen milloinkaan golfkentällä kokenut.”
Golfia Dornochissa on pelattu ainakin jo vuonna 1616 – yli sata vuotta ennen kuin paikkakunnalla poltettiin viimeinen noita. Parhaillaan on käynnissä koko vuoden jatkuva 400-vuotisjuhlinta.
Nykyiselle kenttäalueelle ensimmäinen varsinainen kenttä, yhdeksän reikää, valmistui 1877. Yhdeksän vuotta myöhemmin Old Tom Morris teki Dornochiin pitkän matkan ja muokkasi aihiosta oman yhdeksän reiän versionsa. Työ jatkui muutaman vuoden päästä, ja vuonna 1889 saatiin 18-reikäinen kokonaisuus valmiiksi.
Myöhemminkin kenttää on muokattu useaan otteeseen. J. H. Taylor jätti 1900-luvun alussa oman kädenjälkensä klubin toiminnanjohtajan John Sutherlandin avustuksella. Toisen maailmansodan jälkeen George Duncan lisäsi kuusi reikää, jolloin ilmavoimien varakenttänä palvellut alkuperäisten reikien 13–18 alue yhdistettiin vuosisadan vaihteessa valmistuneeseen Struie-kenttään.
Monivaiheisesta syntyhistoriasta huolimatta – tai sen ansiosta! – Royal Dornoch jättää kierroksesta poikkeuksellisen eheän ja yhtenäisen vaikutelman. Kahdeksan ensimmäistä reikää kulkevat perinteiseen tapaan klubilta poispäin ja loput reiät puolestaan tuovat pelaajat takaisin lähtöpisteeseen. Ulospäin pelataan piikkihernettä kasvavien törmien kupeessa, kotiin päin puolestaan lähempänä merta ja hiekkarantaa.
Valtaosa griineistä on sijoitettu maaston luontaisille kohoumille. Viheriöt ovat edustaltaan avoimia, mikä mahdollistaa pallon toimittamisen perille maata pitkin, pomputtelemalla.
Donald Ross, yksi golfkenttäarkkitehtuurin suurimmista nimistä, sai oppinsa ja teki ensimmäiset omat kokeilunsa juuri Dornochissa. Yhdysvaltoihin muutettuaan hän otti kotikenttänsä kuperat ja pallon helposti selästään karistavat viheriöt mukaan palettiinsa. Samanlaisia käännetyn lautasen muotoisia viheriöitä on opittu ihailemaan muun muassa monista arvokilpailuista tutulla Pinehurstin nro 2:lla.
Par Royal Dornochissa on 70. Haastetta riittää taitavimmillekin, varsinkin tuulen puhaltaessa, mutta tilaa on toisaalta useimmilla rei’illä hyvin myös keskivertoharrastajille.
Kuudetta reikää pidetään yleisesti yhtenä maailman parhaista par kolmosista, neljättätoista puolestaan yhtenä parhaista par nelosista. Toinen reikä, pitkä par kolmonen, tunnetaan kovana pähkinänä voimakkaasti muotoillun ja syvien bunkkereiden vartioman griininsä ansiosta.
”Kakkosreiän toinen lyönti on kierroksen vaikein lyönti”, on Tom Watsonkin todennut.
Kenttäarvioihin syvällisesti perehtynyt ja Golf Magazinen raatia aikoinaan vetänyt Tom Doak antaa omalla hyvin vaativalla asteikollaan Royal Dornochille täyden kympin maineikkaassa Confidential Guidessaan. Kenttäesittelynsä hän päättää näin.
Golf Digestin tuoreimmalla maailman sadan parhaan kentän listalla Royal Dornoch on sijalla viisi.
”Mitä muuhun tekemiseen tulee, Dornoch on jokseenkin uneliain kaupunki johon golfmatkalla voi törmätä. Paljon muuta puuhaa ei ole – – Mutta keskikesällä auringonvaloa on tarjolla 18 tuntia päivässä, ja golf täällä on niin hyvää, että ei malta nauttia kovin pitkään edes yläkerran baarin vieranvaraisuudesta ennen lähtöä uudelle varville. Jos haluat jotain vielä enemmän, luet väärää kirjaa.”
Golf Digestin tuoreimmalla maailman sadan parhaan kentän listalla Royal Dornoch on sijalla viisi, toiseksi korkeimmalla brittikentistä listan ykköseksi nousseen Royal County Downin jälkeen.
Muista myös nämä
Royal Dornochin toinen kenttä, The Struie Course, on myös saanut viime aikoina suitsutusta osakseen. Donald Steel laajensi kentän 18-reikäiseksi 1980-luvun lopulla, ja Robert Hiesman oli vastuussa viidestä uudesta reiästä 2000-luvun alussa. Jos haluaa urakoida 36 reikää päivässä tai yöpyä Dornochissa, molemmat kentän pelaamaan mieliville on tarjolla varsin kohtuuhintainen yhteispaketti.
Dornochin vuonon etelärannalta löytyy puolestaan Tain, Old Tom Morrisin mielenkiintoiseksi luonnehdittu linksin ja nummikentän yhdistelmä. Ja jos mieli vetää vieläkin pohjoisemmaksi, sieltä löytyy esimerkiksi James Braidin reitittämä Brora. Kenttä tunnetaan komeista maisemistaan ja lampaat poissa viheriöiltä pitävistä sähköaidoistaan. Tuuli puhaltaa täälläkin sellaisella voimalla, että pienten lasten sanotaan lakkaavan kasvamasta, kun vihuri kääntyy idän puolelle.
Jos siirtymisissä on tarkoituksena käyttää apuna Highlandsin matkailijoita palvelevaa Invernessin lentokenttää, kaupungin laitamilla kannattaa ajan ja budjetin salliessa tutustua sekä klassiseen Nairniin että Mark Parsisen ja Rion olympiakentästä tutun Gil Hansen vuonna 2009 valmistuneeseen Castle Stuart Golf Linksiin, seudun uusimpaan ylpeydenaiheeseen.
Linkkejä
